How to Survive November 2014 – 2

Tämän marraskuun teemana on “Pientä puuhaa koko kuuksi“. Kuvia arjen askareista, tai vaikkapa juhlankin, joilla selätys onnistuu ja valon aika lähenee.

langat

– Pieniä nuttuja valmistumassa joulupakettiin uudelle ihmiselle –

 

12 comments on “How to Survive November 2014 – 2

  1. Kaunis väri, käy kummalle tahansa, pienelle pojalle tai tytölle. Vai onko lahjan saaja jo syntynyt ? Minäkin loikkaan mukaan selätykseen, ensin vähän takapakkia, mutta sitten toivottavasti pääsen ajan tasalle.

    • Uuna,
      Turkoosi ei valitettavasti aivan pääse oikeuksiinsa tässä kuvassa. Aloitin jo ennenkuin oli tietoa tarkempaa, mutta viime torstaina selvisi pojan putkahdettua maailmaan.
      Mukavaa että tulet selättämään kanssani🙂

  2. Helou pitkästä aikaa! Marraskuu..ei kyllä uskoisi paitsi päivän lyhyydestä. Sinulla lentää puikot, minulla viikot kun olen parin harrastuksen parissa tosi tiiviisti – ei marraskuu eikä pakkanen vaivaa – ja kuun vika päivä pakkaan laukkuni parin viikon aurinkovisiitille, sillä jaksaa kevään odotukseen!🙂
    Selätä hyvin! Olen hengessä mukana!

  3. Hups. Marraskuu puolessa ja nyt vasta kerkisin näitä alkukuun selätyksiä katsomaan. Minä kaivoin myös puikot esiin ja sain monen kymmenen vuoden tauon jälkeen aikaiseksi villasukat. Vielä onnistui kantapääkin. Leppoisaa hommaa kunhan malttaa pitää välillä taukoa.
    Mukavaa kun olet palannut bloggaamaan. 🐮

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s