Paistaa se vielä 

Kasvibiologiassa ei rikkaruhoja tunneta. Ne ovat kaikki vain epätoivottuun paikkaan kasvamaan asettuneita luonnonkasveja:

IMG_5816

Suloisesti rempallaan

Luontoliiton Kevätseurannan teema oli tänä vuonna ‘Luonto on urbaani‘ ja voikukka yksi bongattavista kasveista. Näin se löytyi, tuo rehevä kevään kukkija, joka työntää voimakkaat juurensa koloon kuin koloon ja ilahduttaa meitä huikaisevalla keltaisuudellaan. Tokihan nuo ovat kukkineet jo parisen viikkoa näilläkin leveysasteilla, mutta tämä tuli aamulla vastaan kuin tarjottimella.

Viikonloppuna tiedossa rentoutusta ja hieman kotihommien puuhastelua. Jos kelit suo niin painun pihalle nautiskelemaan keltaisesta loistosta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Blues kärsii

Eiliset lehdet jäivät lukematta ja tänä aamuna vasta läjähti tämä surullinen uutinen eteeni, bluesin suurmies B.B. King on poistunut keskuudestamme. Bluesin kuunteluun aion siis omistautua tämän päivän, nautiskellen. B.B. Kingin tuotanto on saanut alkunsa jo ensimmäisestä almumista vuonna 1956, jolloin ‘Singig’ The Blues’ julkaisiin, aina vuonna 2008 julkaistuun ‘One Kind Favor’ ja tuohon väliin mahtuu 41 albumillista täydellistä bluesia.

Grammy-palkintoja ja muita huomion osoituksia hänelle on kertynyt matkan varrella mittava määrä. Tiesitkö hänen olevan Yale yliopiston kunniatohtori bluesin saralla.

Grammy palkinnot

Albumien ja biisien linkit menevät YouTubeen:

Elämäntyöstään King sai Grammyn vuonna 1987.

Mies oli myös kova kiertämään keikoilla ja Suomessakin hän käynyt useampaan kertaan. Kesän 1987 kohokohta oli Porin Jazzit ja B.B. King livenä. Tuolloin hän esiintyi B.B. King Blues Bandin kanssa. Vanhasta valokuva-albumista löytyi tälläinen muisto tuolta ikimuistoiselta reissulta:

bb

– Blue soi ja se soi ja se soi –

Kingin laajasta valikoimasta yhden biisin valitseminen tähän on jossain määrin arpapeliä, sillä suosikkeja sieltä löytyy pilvin pimein. Mennään tällä vuonna 2003 julkaistulta ‘Reflections‘ -albumilta lohkaistulla ‘Cross My Heart‘ -kipaleella:

– B.B. King in Memoriam – You are my King ! –

Bonuksena juurevaa, syvälle uppoavaa:

You Done Lost Your Good Thing Now

Villasukkapäivä

Syö – Huilaa – Nuku on tämän viikonlopun teema. Hyvin tämä päivä on edennyt tekemättä mitään ennen pitkiä päiväunia ja vielä sen jälkeenkin. Ruokakin valmistui uunissa kätevästi, vihanneksia, mustia linssejä ja hyvät mausteet.

Luulen paiskineeni taas liikaa töitä koko kevään, tai vuoden alusta saakka. Normipäivien lisäksi olen kirjoittanut taas yhden kirjan verran, jos ei toisenkin, niitä tylsääkin tysempiä työhön liittyviä kehittämishankkeita. Soljunut sana on, mutta tekstihän on virkakieltä ja terminologian kanssa on tarkkuus sitä luokkaa, että kallo tyhjää kolisee. No, nyt ne ovat valmiina ja en aio kirjoittaa riviäkään enää tänä keväänä. Normaalia ‘lepishömppää’ vain 😉pisarat

– Lepiksen viimeiset pisarat –

Takkia tyhjensi hurjaa vauhtia tekstien pureskelu näytölle ilman että kerkesin tankata sisään uutta. Väsyttäähän se. Nyt tuossa on odottamassa kiva pino kirjoja laidasta laitaan. Se on sitä kesäisten sadepäivien ohjelmaa.

Koneella kököttäminen loppuu siis tähän ja tästä eteenpäin, lomia odotellessa, aion nauttia luonnon puhkeamisesta täysin sydämmin. Hieman jo kävin kameran kanssa harjoittelemassa:

betula

– Nautinnollista! –