Blues kärsii

Eiliset lehdet jäivät lukematta ja tänä aamuna vasta läjähti tämä surullinen uutinen eteeni, bluesin suurmies B.B. King on poistunut keskuudestamme. Bluesin kuunteluun aion siis omistautua tämän päivän, nautiskellen. B.B. Kingin tuotanto on saanut alkunsa jo ensimmäisestä almumista vuonna 1956, jolloin ‘Singig’ The Blues’ julkaisiin, aina vuonna 2008 julkaistuun ‘One Kind Favor’ ja tuohon väliin mahtuu 41 albumillista täydellistä bluesia.

Grammy-palkintoja ja muita huomion osoituksia hänelle on kertynyt matkan varrella mittava määrä. Tiesitkö hänen olevan Yale yliopiston kunniatohtori bluesin saralla.

Grammy palkinnot

Albumien ja biisien linkit menevät YouTubeen:

Elämäntyöstään King sai Grammyn vuonna 1987.

Mies oli myös kova kiertämään keikoilla ja Suomessakin hän käynyt useampaan kertaan. Kesän 1987 kohokohta oli Porin Jazzit ja B.B. King livenä. Tuolloin hän esiintyi B.B. King Blues Bandin kanssa. Vanhasta valokuva-albumista löytyi tälläinen muisto tuolta ikimuistoiselta reissulta:

bb

– Blue soi ja se soi ja se soi –

Kingin laajasta valikoimasta yhden biisin valitseminen tähän on jossain määrin arpapeliä, sillä suosikkeja sieltä löytyy pilvin pimein. Mennään tällä vuonna 2003 julkaistulta ‘Reflections‘ -albumilta lohkaistulla ‘Cross My Heart‘ -kipaleella:

– B.B. King in Memoriam – You are my King ! –

Bonuksena juurevaa, syvälle uppoavaa:

You Done Lost Your Good Thing Now

16 comments on “Blues kärsii

  1. Aikamoinen ura, jos levytti jo 9v ennen mun syntymää. Tuttu on nimenä, mutta täytyy myöntää, ettei noista kumpikaan oikein tuntunut mun musalta. Mutta vaikkei mun rajoittuneeseen makuun osunut, niin on BB kyllä niitä harvoja jättiläisiä.

  2. Valitsin tuosta listasta kuunneltavakseni nyt vanhan tutun kappaleen “Auld Lang Syne“. Yllätyksekseni sen kuuleminen sai minut miettimään myös tätä pitkäaikaista blogiystävyyttä monen kanssa blogimetsissä ja – vainioilla.. Kaikki me olemme antaneet jotain toisillemme, ainakin avanneet uusia ovia sellaisiinkin paikkoihin, joihin muuten ehkä emme olisi eksyneet…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s