Kesä mennä jolkottaa nimellisesti eteenpäin. Lämpöä hehkuu vain tämä tietokone. Äh, ei se niin surkeaa ole! Onhan tämä kuitenkin parempi kuin ne talven pakkaset 🙂 Nautinnot pitää vain etsiä tällä kertaa muualta. Käväisin heittämässä talviturkin Turkissa, Välimeren rannalla sijaitsevassa pienessä antiikin kreikkalaisten alun perin rakentamassa Siden turistikohteessa.
– Hetki ennen auringonlaskua rannalla –
Hiekkarantaa riitti toistakymmentä kilometriä ja siellä oli mukava käydä kävelemässä auringonlaskun aikaan ja harrastamassa turistiviihdykkeitä, kuten parasailingiä. Hieman hirvitti ensi alkuun moottoriveneen perässä vedettävään laskuvarjoon köytettäessä, mutta yläilmoihin päästyä meno oli varsin mukavaa. Kymmenen minuutin ajelu hujahti kuin siivillä komeita rantoja ja Taurusvuoriston maisemia tutkiskellessa. Korkeanpaikankammoa hillitsin pitämällä katseen horisontissa.
– Turkkilainen auringonlasku –
Rannalla loikoilu oli varsin työlästä. Megahienot hotellit olivat täyttäneet rannat lepotuoleillaan ja niihin ei tietenkään ollut mitään asiaa. Joillain rantaravintoloilla oli omia pieniä kaistaleitaan meren ääressä, joissa sai makoilla ilman maksua kunhan söi ja joi kyseisen ravintolan tuotteita.
– Uima-allasiloittelua –
Me oltiin omatoimireissulla ja apartomentos hotellimme oli noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä rannalta, joten päädyimme vähäisillä rantareissuillamme käyttämään rantaravintolan palveluita makuupaikan saamiseksi. Hiekkainhokkeina useimmiten puhdas ja siisti hotellin uima-allas veti pulikoimaan aamusta iltaan. Ja ah sitä nautintoa! Kummipojan kanssa polskuteltiin sydämemme riemusta vesileikkien riemuissa.
Juhannuksen jälkeinen viikko hurahti nopeasti uiden ja auringon lämmöstä nauttien. Lämpötila oli juuri sopiva: 27-31 C. Viimeisenä päivänä hieman ripsi vettä, mutta ei niin paljoa etteikö altaalla olisi tarennut.
– Vanhoja kivikasoja –
Siden historia ulottuu sinne 2000 vuoden taakse reippaasti. Kaupunki on toiminut mm. roomalaisten orjamarkkinoina ja siellä ovat seikkailleet mm. Alekanteri Suuri. Kaupungin historia on hyvin esillä ja näkyvissä kaikkialla vanhan kaupungin alueella. Tuo keskusta on pyhitetty shoppailulle ja kaikki kadut ovat kävelykatuja. Vilkkaimman shoppailusydämen kupeesta löytyvät mm. Apollon ja Athenan temppelit ja roomalaisten rakentaman amphiteatteri.
Turkkikokemus oli varsin miellyttävä ja jouduin heittämään kaikki ennakkoluuloni roskakoriin. Olin ajatellut, että se on sellaista pakkokauppaa ja slaimihommaa, hihaan kiinni ja sillei, mutta eipä ollut. Kauppamiehiähän he ovat, mutta Sidessä hoitivat homman lempeästi jutustellen ja jättivät rauhaan välittömästi, jos ilmaisit ettet ole halukas kauppoihin. Palvelu oli todella hyvää niin hotellissa kuin ravintoloissa. Ruoka oli maukasta ja juomat sopivan viileitä.
– Koneesta häämöttää Siden niemi –
Lensimme Turkis Airlines koneilla ja koneen vaihto oli Istanbulissa mennen tullen. Paluumatkalla kapteeni kierrätti meidät vielä Siden yllä kunniakierroksella:
– Side ilmasta –
Palvelu oli hyvää ja yllättävää kyllä myös lentokoneruoka. Ja sitä tuli paljon ja usein. Eipä haitannut vaikka mennessä joutui odottelemaan matkalaukkuja toisen vuoron saapumiseen saakka ja tullessa yöpymään yhden ylimääräisen yön Istanbulissa viiden tähden hotellissa aamukoneen ollessa sen verran myöhässä ettemme kerinneet Hesan lennolle. Nähtiin kivasti pala Istanbulia ja kotiin päästiin turvallisesti.
Voihan turkinpippuri!
Pippurit on komeita, Moke 😉
Kiitos lähettämästäsi postikortista! Se tuli perille jo tänään…
No jo oli aikakin! Huhut ovat kotopuolesta kertoneet, että ei ole kortteja näkynyt ja vähän tuntuu etteivät oikein uskoneen minun niitä edes lähettäneen!
Missä lie seikkaillut… Ei ollut rullalla, niin että tuskin kulkenut pullopostina. Jospa kyyhkysten matkassa?
Hieno kuvakokoelma! Mukava kuulla, että kaupustelutyyli siellä on rauhoittunut. Oltiin 15v sitten Marmariksessa ja silloin jäi ärsytys tyrkyttävistä kaupoista, mutta ehkä nyt vois ottaa uusinnan johonkin paikkaan, jos näkyy sopiva matka.
Timo,
Tuo Side oli siedettävä ja sitä voi suositella. Muualla se markkinatyrkytys on kuulemma vielä voimissaan.
Hieno reissu siis!
Kyllä vain Tuima 🙂
Jeh hieno turkinheittoreissu!! 😀
Kiiris,
Onneksi ei tullut matkalaukussa takaisin… 😉
Olen muuten uskaltautunut jäätävään Saimaaseenki!
Yes! Noin sitä pitää, että talven taas jaksaa. Loppukesä onkin täälläkin sitten lämmintä, sovitaanko niin :-DD
Uuna,
Ei anneta periksi! Kesä on lämmin, enemmän tai vähemmän 🙂
Hurjaa menoa hiekkarannalla 🚤. Mukavaa kuulla hyvistä kokemuksista. Turkki on melkoinen historiallinen aarreaitta, siellä olisi mielenkiintoista käydä.
Veranta, Turkki yllätti positiivisesti!
Hieno matkakertomus, tuolla oli hyvä heittää talviturkki pois!
Millin, oli kiva loma ja mukavat muistot on kiva jakaa ☺
Luin tämän postauksen jo aiemmin mutten juuri silloin ehtinyt kommentoida…mutta nyt. Side on tuttu paikka tai siis oli vuosia, vuosia sitten. Olen pariin kertaan käynyt. Hyviä, lämpimiä muistoja. Nyt taitaa olla sekin kohde muuttunut ja modernisoitunut.
Meidän kesä on sujunut ilman paineita kun ei ole ollut pakko mitään. On voinut piirtää tai maalata, ulkoilla tai vaan olla. Vapautta parhaimmillaan. Ja kotonahan on kaikki mukavuudet 🙂 – ehkä täytyy tehdä Malagan reissu loppusyksystä…jos ehtii. 🙂
ps. makoisia nuo valokuvat
Ai miten hauskaa BLOGitse, että olet käynyt Sidessä!
Kesäkuulumisesi ovat myös makoisia. Tuota samaa minäkin olen harrastanut vähän siellä sun täällä. Tyyliin viikko reissussa ja kaksi kotona 🙂 Vielä on kesää jäljellä ja tässä kerkiää vaikka mitä! Nautitaan!
lämmintä hakemassa, niin sitä pitää. Kivikasat ovat kivoja ja kuvaukselllisa
Ritva,
Tuo reissu taisi olla tämän kesän pelastus lämmön suhteen. Tosin kävin rantsulla tänään 🙂
Ritva,
Tuo reissu taisi olla tämän kesän pelastus lämmön suhteen. Tosin kävin rantsulla tänään 🙂
ninäkin vietin päivän mökin pihassa. eka kerta tämän loman aikana kun saattoi ottaa aurinkoa
Ihanalta tuntuu lämpö nyt kun sitä niin vähän on tarjolla! Laitoin tuonne Strechyard-blogiini kuvan sieltä rantsulta. Komeita nämä Saimaan rannat!
jostain syystä sun päivitykset ei tule kauhean usein mun streamiin. Suomi on kaunis kesällä sateellakin, mutta kyllä aurinko vaan kruunaa sen.
Johtuukohan se siitä, että niin harvoin postailen 😉 Tuonne Strechyardiin tulee silloin tällöin kuva laitettua ja tänä kesänä näyttäisi myös Backyard Beauties -bloginikin pikkuhiljaa heräilevän koomasta. Vielä kun saisi elämää tähän pääblogiinkin… !
laita se liikkeelle 😀
Tekniikka mättää… 😮
Mukava lukea näistä vähän harvinaisemmista paikoista. Tuntui, että moni asia siellä on kohdallaan. Palvelua, mutta ei liikaa tuputtamista. Vau tuota ilmailukokemusta. Paljastat suorastaan uusia puolis itsestäsi :))
Tapasitko ketään, joka olisi kertonut siitä, miten suomalaiset ja turkkilaiset ovat kielisukulaisia… Me heitä aina silloin tällöin tavattiin…
MM, Kovin hyvin ne kauppamiehet muistivat suomen tervehdyssanat, mutta lähisukulaisuudesta ei kukaan puhunut mitään.