11 comments on “Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

      • Monta vuotta vain tollasta vanhaa mainosta meidän lähikaupan seinäs kattelin 70-luvulla ja jäi mieleen. Muistaakseni en oo koskaan maistanut. Eipä vain tullut ajateltua, että se sanahan tarkoittaa jotain!

        • Timo, totta tosiaankin sen merkitys on ollut hämärä. Ainakin silloin nuoruudessa. Muistan kyllä maistaneeni niitä pastilleja. Väkeviä olivat.

  1. Hyvää uutta viikkoa! Itsenäisiä ollaan edelleen, vaikka arki alkoi.

    Minullakin on univaikeuksia, herään vähän väliä ja sitten kestää ennen kuin uni taas tulee. Päivällä on makeaa ottaa torkut, miksi silloin ei ole yhtään vaikeuksia päästä uneen. Harmi vaan, ettet sinä pysty ottamaan torkkuja, kun työ vielä häiritsee elämää 😉

    • Kiitos Uuna 🙂 Tämä viikko alkoikin ihan kelvollisesti. No, maanantait ovat aina hyviä päiviä!
      Oikein kateudesta vihreänä olen noiden päiväuniesi perään! No, jouluna sitten otetaan takaisin.

  2. Valutin marraskuusi läpi lopusta alkuun. Alussa löytyi syksyn kirkkauttakin, mutta myös kertomus tästä työvuodestasi… Hyvä, kun olet sentään selvinnyt.

    Muuten, aikoinaan osallistuminen silloiseen Marraskuus selätykseen on ollut blogielämäni huippuja!! Tänä vuonna lokamarraskuuni selättyi jotenkin monimuotoisesta ja kieltämättä vähän sekavastikin eikä tämä joulukuukaan kovin selkeältä tunnu. Lieköhän tuolla ulkoisella kuralla siihen vaikutusta…

    Tuo Paxin mainoslause on näköjään hitsautunut monelle meile aivoihin…

    • Kiitos MM! Olen samaa mieltä kanssasi, että se oli yksi parhaita selätyksiä! Nyt on aika sen verran kortilla, että luovuus jumittaa. Kurjaa! Ehkä se vielä joskus palaa. Toivon niin.
      Toivottavasti elämä selkeytyy sinun päässä myös. Valoa odotellessa!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s