David Bowie in Memoriam

Tämän päivän shokki-uutinen David Bowien (8 January 1947 – 10 January 2016) poismenosta teki tämän blogin kirjoittajan erittäin surulliseksi. Vakituiset lukijat ja Sunnuntaiklassikoiden soittajat tietävät, että David Bowie on yksi kaikkien aikojen suurista suosikeista. Eilen viimeksi pyöri CD-soittimessa puoli päivää Bowien parhaat.

David Bowie astui elämääni jo silloin kun jotain aloin musiikista ymmärtämämään eli ‘Space Oddity‘ vei mukanaan seikkailuun upean musiikin, kuvataiteen ja elokuvien. Taidanpa olla fanclubinkin jäsen.

IMG_6305Outside Tour

Helsingin jäähallissa vuonna 1996 onnistuin näkemään, kokemaan, kuulemaan tuon äänen mestarin elävänä. Istuin tuon konsertin aivan hiljaa, kuunnellen ja nauttien. Se on jäänyt muistoihin yhtenä parhaana konserttikokemuksena ikinä.

Olen aiemmin tuskaillut tässä blogissa, että en pysty valitsemaan yhtä ylitse muiden Bowien tuotannosta. Samoin luulin käyvän tänään, mutta sellainen on! Hänen ensimmäisellä, vuonna 1967 ilmestyneellä albumillaan ‘David Bowie‘, on tämä kappale, jonka leikkisyydestä olen aina pitänyt todella paljon:

‘When I’m Five’

Bowin jäähyväisiksi luokiteltava viimeinen albumi nimeltään ‘Blackstar‘ julkaistiin vain kolme päivää sitten, 8.1.2016. Se on kaunis, surullisen kaihoisa katsaus miehen elämään ja lopun aikojen sairastamisen aiheuttamaan ahdistukseen ja vapauden kaipuuseen. Tässä linkki koko albumin kuunteluun YouTubessa. Tässä myös yksi albumin kauneimmista ja tämän päivän valossa myös surullisin kappale:

‘Lazarus’

Farewell David Bowie, the stars are made for you!

10 comments on “David Bowie in Memoriam

    • Jael,
      Onneksi musiikki jää! Ja paljon hyviä muistoja! Oikeastaan en voinut katsella tuota videota, mutta kuunneltuna se on todella huikea kappale!

  1. Minä olen ollut ihan kanveesissa tästä uutisesta maanantaista alkaena, sen myönnän. Bowie oli minulle ‘ultimate godfather’ kaikelle sille, joka oli (diggaamassani musassa) hyvää, Ian Curtissta ja Robert Smithistä Trent Reznoriin ja beyond. Kaikki alkoi Bowiesta, ja kaikki liittyi ja linkittyi aina hämmästyttävästi jotenkin Bowieen. Olen ollut aika mahallani tässä pari päivää, itsekin tilaani ihmetellen; tähdet ovat nyt jotenkin toisin, erään aikakauden loppu tämä oli, ainakin minulle.
    Blackstar on minusta huikean hieno poistuminen näyttämöltä, en voi muuta sanoa. Olen kuunnellut osan levystä se kaikki mitä olen kuullut on ollut vaikuttavaa ja vakuuttavaa. Koko levyä en ole vielä oikein edes pystynyt kuuntelemaan enkä katselemaan videoita ollenkaan; nyt on pakko edetä pieninä annoksina…
    Omaksi surukseni jää se, että monen asian summana en koskaan nähnyt Bowie’a livenä. Siinä hän liittyy minulla Ian Curtisin ja Jeff Buckelyn kaartiin – “all my regrets”. Mutta musa on ja pysyy. Kiitos siitä, kiitos David Jones.
    “And the stars look very different today”

    • Uuvana, kohtalotovereita ollaan! Fiilikset ovat olleet aikalailla maissa tuon uutisen jälkeen, niitä myös ihmetellen palaillut muistoihin. Ja kuten sanoit, kaikki liittyy tavalla tai toisella Bowieen musiikissa. Miehen mukana on saanut kulkea pitkän polun ja aina hänen musiikkinsa on tavalla tai toisella ollut siellä ilostuttamassa. Monimuotoisuudellaan ja uudistumiskyvyllään hän on myös ollut aikamoinen inspiraation lähde.

      Blackstar on hyvä vain kuunnella. Videot ovat surullsia ja musiikki jää taka-alalle kun jää huokaillen katsomaan miestä. Olen katsonut tuosa Lazaruksesta vain pienen osan ja Blackstarin nimikkobiisin koko 10 minuuttisen. Se oli aika pelottava. Albumin kuunteleminen ilman visuaalisia ärsykkeitä, surukkeita, keskittyen itse musiikkiin ja ääneen on sitävastaoin huikaiseva kokemus. Niin hyvä se on!

  2. Vielä pitää kertoa -if I may- olin juuri Berliinissä nyt uutena vuotena/vuodenvaihteessa ja vähän itsellekin ykskaks ja yhtään sen enempää suunnittelematta sen reissun soundtrackiksi nousi jotenkin erityisesti Bowien ‘Heroes’-levy, Berliinin Hansa-stuidioilla aikoinaan äänitetty. Se yhdistyy minulla omiin Berliinin muistoihin, siellä on tullut vietettyä aikanaan suht paljonkin aikaa, sattuneista syystä. Koko tämän viime reissun ajan minulla oli hirveän kylmä (Berliinin talvi voi olla todella kalsea, sen kyllä muistin vanhastaan ihan hyvin, mutta silti), aivan kauhean kylmä, oikein ihmettelin ttä mikä on kun ei auta vaikka laitan kaikki vaatteet päälle niin aina vaan palelee. Se vähän huvitti silloin. Mutta jotenkin löysin hetkiä ja välähdyksiä siitä vanhasta Berliinistä, jonka jostain muistin. Kauheastihan se on muuttunut kyllä… Ja nyt tulee mieleen monia pieniä ja aikanaan muka merkityksettömiä hetkiä; kun istun odottamassa U-bahnia Görlitzer bahnhofillla ja kuuntelin Station to stationia, päämäärätöntä vaeltelua Kreuzbergissä…
    Hymähdelköön joka haluaa, mutta jotenkin tunsin reissulla saaneeeni jonkinlaisen uuden, tuoreen ja päivitetyn ajatuksen ja aavistuksen monista Bowien vanhoista “Berliinin biiseistä” tuolla reissulla. Olin kauhean innostunut kun tulin kotiin ja 2016 tuntui alkavan hyvin, reissu oli virkistänyt ja yllättäväsllä tavalla…. Olin senkin takia tosi innostunut myös Blackstarin ilmestymisestä – ja juuri senkin takia tämä jotenkin pysäyttänyt nyt ihan totaalisesti. Sitä miettii omaa elämäänsäkin, ajan kulumista, vnahenemista, kaikkea.

    • Jatketaan Uuvana,
      Etiäisiä pääsit siis kokemaan kylmyyden kautta Berliinin talvessa. Onneksi ne muistot lämmittävät.
      Ja ne muistot, minä olen kahlannut ajatuksissani ystävien luo maailman ääriin. Päättäen, että välimatkaa on lyhennettävä kun on se vanheneminen ja kaikkea. Ystävien, joiden kanssa käytyjä Bowien keskusteluja vieläkin muistelen. Toisia suuria faneja.
      Ihanaa, että kerroit nämä. Nykyelämässä tuskin saan ymmärrystä tästä surustelusta, muilta kuin niiltä jotka tuntevat historian.
      Surullista kyllä, elämme sellaisia aikoja että näitä suuria taiteilijoita alkaa kadota musiikkikartalta tihenevää tahtia.

  3. Jatketaan, ehdottomasti! Mitä tahansa muut sitten sanovatkin, tämä on tärkeä käsitellä. Ja totta mitä sanot, ymmärrystä ei aina löydy; kovin tylyä kommenttia itsekin olen tästä jo saanut niiltä, jotka eivät aivan ymmärrä miten syvästi tällainen voi omaa sisäistä maisemaa järkyttää. Turha sitä heille selittääkään. Parempi antaa olla. Kansainväinen ystäväverkosto on tässä minunkin turvani ollut. Vaikka internet on monessa suhteessa rasite ja riesa, niin tässä se on todellinen pelastava enkeli: myönnetään, että itse hädintuskin pärjäisin ilman samanmielisiä kontakteja maailmalla…. vertaistuki on tärkeää. Samasta syystä nykyään matkustelen aina kun vain mahdollista. Matkustan katsomaan keikkoja, kun tuntuu että jossain tapahtuu jotain jota haluaisin ne nähdä. Nuorempana mietin usein turhaankin paljonko matka maksaisi jne jne – toki rahahuolet olivat ja ovat onesti todellisia, mutta silti, mitä vanhemmaksi tule sitä vähemmän antaa sen vaikuttaa. Go before it’s too late on slogan. Ja ennenkaikkea samalla tapaa näitä vanhoja kavereita tuolla jossakin Muuten tuskin edes nähtäisiin, ja vaikka internet on ollut pelastus yhteydenpidossa, niin ei mikään voita oikeaa, konkreettisesti yhdessä vietettyä aikaa. Nytkin on pari matkaa suunnitteilla tulevalle vuodella, toivottavasti toteutuvat.
    Minuakin on vanheneminen ja oman jäljelläolevan elämän väjäämätön lyheneminen mietityttänyt viime aikoina muutenkin paljon (ihan muista syistä johtuen) ja tämä nyt on konkretisoinut asian vielä erityisesti. Ja vaikka muka kuinka olen asiaa etukäteen miettinyt, niin huonosti koen valmistatuneeni. Tai, ei mikään valmistautuminen tällaiseen kuitenkaan valmista, siltä tuntuu.
    Btw tämä oli mielestäni ihan fiksu artikkeli aiheesta, jos kiinnostaa:
    http://www.theguardian.com/commentisfree/2016/jan/13/dont-deride-those-mourning-david-bowie-this-grief-serious-and-rational

    • Kiitos! Hyvä artikkeli, kiteytti hyvin ajatuksia ja niitä pelkoja mitä tämä tapahtuma on saanut mielessä pyörimään. Enemmän sitä ‘mustaa aukkoa’ kuin omaa kuolevaisuuttaa. Olen jotenkin päässyt ajatuksissani siihen vaiheeseen, että se tulee kun on tullakseen ja ei siinä sitten sen kummempaa. Enemmän kyllä pitäisi elää tätä hetkeä! (Sieltä ne pelot kai pitäisi pyyhkäistä pois!) Korjausliikkeitä on syntynyt ajatuksiin tämän tapahtuman myötä. Jokin palanen on siirtymässä paikalleen ja focus on tarkentumassa.

      Olipa kurja kuulla, että olet saanut epäymmärrystä niskaasi tämän asian tiimoilta! Käsittämätöntä! Minä olen nähnyt tällä viikolla niin vähän ihmisiä, että en oikeastaan tiedä mitä nämä arki-ihmiset asiasta ajattelevat. (Flunssassa punkan pohjalla suurimman osan viikkoa.)

      Tämä kommentti jää nyt varsin lyhykäiseksi vaikka kerrottavaa olisi paljon. Töihin on kammettava, kun ei ole enää sitä kuumetta. Palaan asiaan vieltä.

      Ajattelin sunnuntaiksi ‘Sunday Classic Special Edition’ teemaa, eli hetkellinen klasarien paluu. Aiheen varmaan tiedät!

  4. Nyt vähän lyhyt viesti itseltäkin, sen verran iltamyöhään meni töiden pulkkaan saaminen ja aika uuvuttava viikko ollut jaksamisen kannalta.
    Niin, jotenkin oman kuoleman pohtiminen ei varsinaisesti minuakaan tässä ahdista, ennemminkin ahdistaa se kun alkaa huomata että itselle tutut ja rakkaat asiat vähenevät maailmasta. Maailma vähenee, pienenee. Seinät tulevat jotenkin kohti. Tietysti on tärkeää koittaa olla tässä maailmassa hereillä niin, että siihen tulee ja tulisi koko ajan uutta sisältöä, ja ehkä täytyy tässäkin koitaa kai(?) ajatella ettei uutta voi tulla jos ei vanha anna sille tilaa. Mutta silti.
    Noista reaktioista: Olen kohdannut vähän semmoista hymähtelyä ja valitettavasti yhden suoraanpäinnaamaa naurajan. Tuntui aika pahalta siinä tilanteessa, kun on aika herkässä tilassa itse ja kun huomaa ettei tuo toinen mitenkään ymmärrä omaa totaalista tökeryyttään. No, onneksi noiden ihmisten kanssa ei tarvitse olla tekemisissä tuon enempää, joten omaan arvoonsa.
    Laitoin tuossa juuri muuten dvd-levyjä pinoon, olisi viikonloppuna tarkoitus katsella, ainakin Hunger (Bowie & Deneuve), tietysti Man who fell to Earth tulee katsottua (taas) ja varmaan ainakin Chris Nolanin ohjaama mainio Prestige (jossa Bowie näyttelee erästä toista supersankariani, Nikola Teslaa – siinä on kaastaus niin kohdallaan kun olla ja voi).
    (Sunday classics: taidanpa arvata aiheen juu😉 ).

    • Uuvana, Juuri tuo: “Tutut ja rakkaat asiat vähenevät maailmasta”! Sopeutuminen tähän pienentymiseen on mitä ilmeisemmin se asia joka eniten aiheuttaa pään vaivaa ja myös jarruttaa sitä elämistä tässä hetkessä. Kenties rohkeus on vähentynyt iän myötä huimasti. Toisaalta ei,sillä en koskaan ole hirveästi uhrannut aikaa mennelle vaan jättänyt sen sinne noukkien matkaan hyvät asiat. Kaikesta vanhasta ei kuitenkaan onneksi tarvitse luopua.

      Dvd-levypinosi on huikea! Minulla on tuolla digiboxissa pari Bowien konserttitaltiointia, mutta en nyt vain voi katsoa niitä. Klassikon valinnassakin kävi kehvelisti. Olin päivän mittaan ajatellut laittaa kolme biisiä, mutta tuli seinä vastaan ja itkuhan siinä tuli. No, tänään muistellaan ja muistelu jatkuu. Ikuisesti.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s