26 comments on “How to Survive November 2017 – 3

  1. Haamulavuaari! ^^ Kännykkään tuli joskus otettua softa, jolla sai otettua itsestään kuvan ‘monena’. Jäi kyllä vain kertakokeiluun sekin appsi.

    • Timo, jännästi nuo heijastukset toimii. Kuvittelin alunperin tuon heijastuksen tulevan siitä vierestä, mutta koneella katsoin uudestaan ja totesin sen tulevan jostain aivan muualta 😮 Hauskaa homma!

  2. Jänskä kuva.
    Minulta taitaa jäädä näin kuvasaldollisesti marraskuun selätys tekemättä. Keksit vaikean aiheen. On liian hapokas minulle, heh, heh, Muuten marraskuu selättyy varmaan mainiosti.

    • Kiitos Sirokko 🙂 Huomasin, että tämä haaste vaatii todella pysähtymistä katsomaan ja rohkeutta. Silti kamera yllättää.

  3. Mielenkiintoisia kuvia ja haasteaihe on vallan mainio, tykkään muutenkin tuijotella varjoja ja heijastuksia myös.
    Ei ole tullut kuvattua pitkään aikaan, kiitos haasteesta, nyt sain inspiraation.

  4. Toinen ulottuvuus sieltä hempeästi hahmottuu.

    Selätys kuvani eivät osu ihan kohdalleen haasteeseen, kun heijastus osuus jäi huomiotta.
    Täytyypä seuraavissa kuvissa terästäytyä..😌

  5. Olen päättänyt siirtyä google plussaan, joten älä ihmettele, jos aloittamani kuvat ovatkin toisaalta hävinneet.
    Kiitos upeasta haasteesta taas.

      • Jep! Seikkailemalla löytyi ja kun mun Feedlyssä oli vielä se sinun ihan ensimmäinen postaus aiheeseen, niin salapoliisi pääsi perille saakka 🙂 Tosi kiva kun olet mukana! Hienoja kuvia laitoit, en löytänyt kommentointimahdollisuutta mistään 😮

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s