Kivuttomasti tämä eristäytymien on mennyt tähän asti. Tarkoitan nyt fyysistä eristäytymistä perheestä ja ystävistä. Tämä päivä muutti kaiken. Äiti joutui sairaalaan saatuaan aivoinfarktin viime yönä. Täältä 220:n kilometrin päästä on hankala toimia. Jos edes pääsisi toimimaan. Sairaalaan ei saa mennä koronasta johtuen, ainoastaan tosi paikan tullen päästävät tapaamaan. Toivotaan ettei sellaista hetkeä nyt tule. Aivan virkeänä ja reippaana hän puhelimessa oli, puheesta vain oli hankala saada selvää. Pitkään juttelin myös hoitajan kanssa, ehkäpä huomenna kuulee jo lääkäristäkin. Kovasti huolettaa nyt se aika sairaalasta pääsyn jälkeen. Hän on hyvin omatoiminen ja hyvässä kunnossa ollut, niin hankala kuvitella siihen jotain kotiapua. No, turha nyt huolestella etukäteen. Päivän kuva on otettu kun viimeksi kotona käydessäni, juuri ennen tätä korona-aikaa pohdittiin lankojen värejä kangaspuiden äärellä, hänen seuraavaa taideteostaan varten.
This social and physical distancing from family and friends has been quite painless until today. My mom had a stroke last night and she is hospitalized now. She lives about three hours drive from here and the distance makes it difficult to do anything. If there is anything to do. Now with the corona virus situation there is nothing I can do since no one is aloud to visit hospitals. Except if patient’s condition gets worse. Let’s hope not. Talk with her on the phone and she sounds quite brisk and alert, you could hear that anything was wrong only from her speech. Talked also with the nurse, may be I’ll hear from a doctor tomorrow when they know more. Mom is quite a package and in very good shape for her age, taking care of the house and cooking with out any help. I’m just worried about the time she gets back home, how she can handle it or if she is willing the receive any help. Today’s photo is from the last time I visited her few weeks ago and we were selection colors for her next piece of loom art.
– Colors of Love –
— — —
Finland 3783
Parallel Lines 