Social distancing – Day 42

Postiluukkujen kautta touhuaminen on niin-in vanhanaikaista! Tänään sen vihdoin opin ja sisäistin. Hämmästelinkin matkan varrella. Päivän tehtävänä oli saada Äidin laskujen maksu kuntoon pankin kanssa, eli minulle oikeus hoitaa hänen raha-asioitaan. Eilen jo nimittäin sain, postiluukusta, todistuksen sairaalasta asioiden hoitoa varten. Olin varautunut jos jonkinlaiseen härdelliin ja asioiden hankalaksi muuttumiseen tai juoksutukseen tai muuhun sellaiseen hermoja raastavaan touhuun. Olen kuullut että vanhuksia on pitänyt viedä niihin pankkikonttoreihin näytille, toki korona-aikaan sitä tuskin vaadittaisiin. Äiti ei ole missään vaiheessa halunnut ottaa pankkitunnuksia käyttöön tai opetella netin kautta maksamista, vaan kiltisti kiikuttaa kirjekuoressa laskut postiin. Tässä ajattelin sen haasteen tulevan, niissähän pitää olla tilinomistajan allekirjoitus. Soitin Äidin pankin asiakaspalveluun ja kerroin tilanteen ja koska olen toisen pankin asiakas, niin sieltä nuori mies ohjasi minut pankin chattiin jonne kirjaudutaan pankkitunnuksilla tunnistautumista varten. Kerroin tilanteen uudelleen ja virkailija pyysi hankkimaan valtakirjan. Kerroin mitä lääkärintodistuksessa sanottiin, virkailija kysyi esimieheltään ja lupa tuli. Pyysivät skannaamaan todistuksen ja lähettämään heille ja laskujen tullessa maksamaan ne sen chatin kautta. Olin varautunut reissusta paikalliseen konttoriin ja pahimmassa tapauksessa Jyväskylään matkustamaan asian tiimoilta. Hieno homma tällainen palvelu! Jännää sitten nähdä miten se chattimaksaminen tapahtuu.

It is so old fashioned way to use mailboxes these days. That I learned and assimilated today while getting the permission from Mom’s bank to pay her bills. I was prepared for all kind of hassle. I’ve heard stories that relatives had to even carry the elders to the bank to view them for the customer service, before granted the permission to take care of the finances. May be they wouldn’t demand that during the corona time. So I rang to the customer service number and explained the situation. They referred me to the bank’s customer service e-chat. You need to register there with your bank identification and it was possible even that I use different bank. And there I explained everything again and they asked for a power of attorney or is it possible to get one. I explained that I had a letter of proof from the doctor and it would be quite difficult to the power of attorney from the person who is paralyzed at the moment. That was enough, they asked me to scan the letter and mail it to them and in the future pay the bills using this e-chat service. I was so surprised how good service they provided and happy that I don’t have to visit the bank in person. 

– Letters and Magazines –

— — —

Finland 4740

12 comments on “Social distancing – Day 42

  1. Tuo valtakirja on se järkevä tapa. 👍 Serkulla oli tehtynä jokin edunvalvonta-juttu ja se on kuulemma ihan turvaa byrokratiaa. Pitää kai tehdä jotain virallista kirjanpitoa tehdyistä asioista viranomaisille. Siisti kuva!

    • Timo, Jos tämä nyt onnistuu näin niin hyvä ja sitten kun kunto paranee niin täytyy tehdä se edunvalvontajuttu. Sen saa tehtyä ilmeisesti pankissa. Sellainen olisi hyvä olla meillä kaikilla tehtynä!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s