Social distancing – Day 89

Eksyksissä… tai ehkä vähän / Lost in the woods… may be a bit

Suuntasin päivällä kohti Laajavuoren luontopolkua, josta olin kuullut tuttavalta kehuja. Olisi tietysti ollut hyvä katsoa kartta tarkasti, sillä Laajavuoren ulkoilualueella risteilee kuntoilureittejä ja ladun pohjia yksi jos toinenkin. Katsoin tätä paikoitusalueen infokarttaa nopeasti ja suuntasin pohjoiseen, jossa tiesin luontopolun olevan vaikka sitä ei tässä kartassa näy.

I decided to go for a nature walk in the winter sporting area of Jyväskylä called Laajavuori. (The place is famous about ski jumping hill named after Matti Nykänen. He was a very famous Finnish ski jumper at the 80’s.) It would be a good idea to get familiar with the map and know which to go. I thought I did. This map was at the parking lot and I headed to the north where the nature path was supposed to be. It’s not in this map. 

Siihen asti osasin. Luontopolusta ei näkynyt vilaustakaan niinä parina tuntina joina tarvoin noita mäkiä ylös ja alas ja taas ylös. Olin aivan haltioissani maaton vaihtelevuudesta, kun siellä Etelä-Karjalassa on niin tasaista.

So far everything went fine. Didn’t get a glimpse of the nature path during those couple of hours in the woods. I was so happy about the variety of the grounds, hills up and down and up again. 

Oli siellä luontoa ja kauniita metsän kukkia pompin polulta toiselle kuvaamaan kiinnittämättä huomiota mihin olin menossa.

There were beautiful flowers everywhere and I was jumping in every witch path to another taking photos of them.

Löysin myös laavun joka oli usean polun risteyksessä. Kieltämättä aika erikoinen paikka.

Found this shed from a crossroads of few paths. A very strange place for a shed like this.

Kävelyä, kävelyä… Nämä polut alkavat kaikki näyttämään samoilta. Aloin pikkuhiljaa ihmettelemään etteikö näille tule loppua. Pitääpä tarkistaa kännykän kartasta. Jaa, akku finaalissa.

Walking and walking… All these paths area starting to look the same. I started to wonder if there is an end anywhere for these paths. Better check from the mobile phone. Auts, the battery is empty.

Matkan varrella oli toki jonkin verran opaskylttejä, mutta nehän näyttivät ihan mihin sattuu ja ihan mitä sattuu. Olin ajatellut tuota Kunto 5 km polkua meneväni sen jälkeen kun luovutin luontopolun suhteen, mutta tuolla pidemmällä lenkillä taisin kuitenkin tallustella hevosenpaskaa vältellen.

There were signs of different paths on the way. I was hoping to walk the 5 km path, but most of the way I went the longer route. 

Jossain vaiheessa maasto alkoi näyttämään tutulta ja kuinkas ollakaan se sama laavu putkahti eteen toisesta suunnasta tullessa. Hetken pyörin risteyksessä pohtien lähteäkö varminta reittiä kohti parkkipaikkaa, eli sitä polkua mitä alunperin laavulle ensimmäisen kerran tulin vai kokeillakko jotain toista. Kokeilin toista, koska kuulin liikenteen äänen siltä suunnalta.

Suddenly the grounds started to look familiar and the same shed was in front of me when approaching from an other direction. For a while I was considering my options; if I should take the safe path pack to the parking lot or take an other one. I took the other one. The reason for that decision was the noice of traffic I could hear from the chosen direction. 

Reitin valinta oli oikea, mutta tämä mäki meinasi puristaa viimeiset mehut jo puolivälissä.

The route was the right one, but this hill almost had me.

Hyppyrimäkien luona saattoi jo henkäistä helpotuksesta. Tiesin paikoitusalueen olevan jo lähellä.

By the jumping hills I could relax. The parking lot was close enough.

Olisi pitänyt arvata jo näistä merkeistä ettei mene putkeen! Tunsinko olevani eksyksissä? No en, mutta hieman hämmentynyt olin reitin varrella pariin otteeseen ja erityisesti silloin kun se puhelin simahti. Periaatteessa tuttuja maisemia, sillä lapsena tuli hiihdettyä tuolla paljon.

I should have known from these signs that there will be difficulties! Did I feel lost in the woods? No, but I have to admit I was bit confused at times there, especially when the mobile phone died. I used to ski there quite a bit as a child, so there were kind of familiar grounds.