Äiti kotiutui tänään sairaalasta. Aika moisella tohinalla sanoisin. Lähtö oli osastolta ollut niin nopea että aamupala oli jäänyt kesken, muista aamupuuhista puhumattakaan. Lääkkeitä ei oltu laitettu mukaan ja jouduin soittamaan sinne niiden perään ja laittoivat taksilla tulemaan. Kotiuttamisjoukoissa olivat fysioterapeutti, toimintaterapeutti ja ammattimies. Viimeksi mainittu asensi tukikahvoja kriittisiin paikkoihin. Tuli sieltä myös sairaalasänky, pyörätuoli ja sellainen vekotin jota vasten noustaan seisomaan eli tämä kaunis koti on muuttunut sairaanhoitotilaksi. Iltapäivällä kävi vielä kodinhoidon kotiuttamisen henkilö katsastamassa paikat. Ihana oli nähdä Äitiä ja hän oli hyvin onnellinen kotona olemisestaan. Siihen se riemu sitten loppuikin! Ei hyvä ihme, ei hän oikeasti pysty mitään tekemään. Oikea puoli on edelleen halvaantuneena käyttökelvoton. Ruokaileminen onnistuu onneksi vasemmalla. Iltahoito meni sitten katastrofiksi. Väsymys teki tehtävänsä ja hoitaja ei saanut häntä enää vessasta sänkyyn ja joutui soittamaan apua. Saa nähdä mitä tästä tulee! Sydäntä särkee!
Mom came home from the hospital today and with a rush it feels. They kind of swept her away in middle of breakfast and hurried home. There were no medications with her and had to call back there to get them by taxi. Her physiotherapist, occupational therapist came with her to set her in. Along came a handy man to install all kinds of handles and helping devices here. And a hospital bed, a wheel chair and a macine that helps to stand up came with them. This beautiful home was cleared to a hospital, kind of. It was so good to see her and she is happy to be back home. And that’s all the great things about today. She is still paralyzed from the right side and there is nothing she can do except eating with her left side. The evening was the worst because she was so tired that the nurse coudn’t get her from bathroom back to wheelchair and then to bed. I really worry how this will end up! My heart is broken!
— — —
Finland 7236
Parallel Lines 