Päivän biisi tulee Bostonin upealta debuutti albumilta nimeltään ’Boston’, vuodelta 1976. (Miksi bändit muuten usein nimeävät ensimmäisen pitkäsoittonsa omalla nimellään…?) Kyseessä on itse asiassa kaksi biisiä, jotka kuuluvat yhteen: alkulämmittelynä instrumentaalinen ’Foreplay’ ja sen perään ’Long Time’. Biisit ovat bändin nokkamiehen, Tom Scholzin käsialaa ja ne julkaistiin vuonna 1976. Nautinnollista!
Today we shall listen to Boston’s marvelous Foreplay/Long Time douple. These songs belong together, the fist one is an instrumental piece to warm up the latter. These songs were published at the band’s debut album called Boston back at 1976. (Why somany bands and artists name their first album by their nane….) These songs were written by Tom Scholz. Enjoyable stuff!
Parallel Lines 
Jännä tapaus tämä Boston – nimi on tuttu, samoin tuo levynkansi-tyyli ja musa on just sellaista kuin yhdessä välissä kuuntelin (esim More than a feeling on tosi tuttu ja hyvä), mutta jotenkin ei oo koskaan tullut itse harrastettua. Lisäksi tuo on mukava kaupunki, jossa oltiin muutama päivä Cape Codin jälkeen. 😊
Timo, kaupungissa käyminen on jäänyt välistä. Ehkä joskus. Bändin ehkä ehdottomasti tunnetuin biisi oli just se More than a feeling ja siksipä sitä en soittanut 😉 Sillä, etenkin tuolla ekalla albumilla, on näitä muitakin makupaloja.
Komppaan Timoa, bändi on nimenä ja soitannollisestikin lievästi tuttu, mutta sen syvällisempi tutustuminen on jäänyt. Luulen, että tuohon aikaan(76-78) kuuntelemani Pink Floyd vei aikaa muiden bändien kuuntelulta.
Tuo Long Time kuulostaa hämärästi tutulta kyllä.
Joo Susupetal, tää on taas näitä Euroopassa vähemmän kuultuja bändejä, tai harvakseltaan.
Koska bändi on ekalla levyllä ns. tuore, uutuus, eli jopa bändin nimi on uusi asia kuuntelijalle niin sitä ei kai haluta sotkea enää albumin nimellä, vähemmän mainostettavaa kun iskostetaan ihmismieliin vain se bändin nimi joka on samalla leyn nimi. Jotkut bändit nimeävät jonkun myöhemmän levyn omalla nimellään ihan vaan laiskuuttaan, tai toisaalta, eihän levyllä vars nimeä tarvi olla minkä Toto on tehnyt, levyillä on vaan nrot=)
Bostonista olen kovin yrittänyt pitää mutta vähän liikaa viihteellisiä sävyjä vaikka rokkiktarat hyvin pauhaakin tätä AORrää, vähän munatonta vaikka rullakin hyvin=)
Sus’, no enpä osannut ajatella asiaa tuolta markkinoinnin kannalta.
Kaikesta ei voi aina tykätä ja se on elämän rikkautta se 😀
Hirveää jos olisi neukkumeininki ja pitäisi pitää kaikesta “virallisesta”. Aatun Taistelunikin oli hittikirja, kuka sitä nyt uskalsi olla ostamatta;D Sai oikeasti hyvät tulot siitä kirjasta, jossain jutussa mainittiin ohimennen jopa se summa, oli jotain miljoonia saksan markkoja.
Tuo markkinointiajatus mullekin napsahti mieleen, en sitä ollut koskaan funtsinut. kivaa kun tulee assosiaatioita ja tulaa kelaatua asioita joita ei olisi tullut mieleenkään miettiä, hyvä kun kysyit=)
Kuuntelin sen eka levyn tän innoittamana ja onhan se aika jees, laulajan äänestä en taida pidemmän päälle tykätä mut joissain biiseissä on kunnon progehäröilyä, harmi kun tuo more than..määrittää orkaa liikaa, lähtivät sen menestyksen myötä purkkapoplinjalle… Jenkkilässä on aika paljon orkestereita joilla on levyllä pari kolme sellaisdta “radiosoittoon” kelpaavia hittejä joista on hiottu kulmia pois ja tsekattu kiltit sanat ym ym ja niistä tulee hittejä vaikka orkan varsinainen setti on sit kunnon mättöä/sotkuprogee ym.
Heh 🙂 Oikeastaan se kysymys lähti niinkin pinnallisesta huomiosta kuin että onpas tämä tylsää kirjoittaa bändin nimi: sama, albumin nimi: sama… kas kun ei biisinkin nimi: sama… Toisaalta sittenhän osataan tunnistaa, että ahaa tämähän on bändin eka.
Eikös me suomalaiset kuitenkin vähän tykätään kaikesta virallisesta. Eihän me nousta koskaan barrikaadeille ja niellään kiltisti kaikki mitä meille syötetään… Kikyt sun muut autoverot…
Mulla ei ole näihin klassikoiden soitteluihin aivan yksiselitteistä systeemiä. Ne tulee aivan fiiliksen mukaan ja kaikkia ei edes löydy levyhyllystäni. Minusta on myös mukava soitella vähemmän tunnettujakin biisejä. Sitten kun oikein klassikoiduttaa, niin sitten tulee niitä omia suursuosikkeja. Tosin ne taisi tulla jo kaikki soitettua Sunnuntaiklassikoissa aikoinaan. Ehkä. Tai ei ihan 😀
Lentäviä bostonkakkuja…
😀 Jep 😀
Kakun lisäksi siis kaupunki ja bändi! Vielä tuli yks mieleen, oli tupakkamerkki, jäi mieleen yhdestä Nyrok Citystä (sarjis Suosikissa, tekijänä Mauri Kunnas, parhautta) kun Juice nuorena menee kioskille: -Toppa Bostonia ja uus Suosikki! Myyjä kuiskaa taakseen: -Elma , soita poliisit, se on se Leskisen hullu poika;DD
Hämärästi muistui mieleen tuo tupakkamerkki nyt kun mainitsit. Taisi olla valkoinen aski ja kulltuilla kirjaimilla teksti. En tiiä tiiänkö.
Aika lähelle: http://www.kolumbus.fi/collector.kettunen/Uusi%20Suomi%20modernit/Boston%20Aakkoset%200,%2080%20mk.html