Saturday Classics – 12122020

Joulu lähestyy ja elämä rauhoittuu hetkellisesti. Ei kuitenkaan vielä, joten tänään otetaan tanssiaskelin kunnon hiki. Susupetal soitteli viime viikon klassikoissa esi-syntikka biisin ‘Pop Corn‘ ja tänään kuullaan siihen jatko-osana Donna Summerin ‘I Feel Love‘. Tämä discojen classikko räjäytti tanssimusiikin uusille urille ja sen on sanottu luoneen perustan koko elektroniselle tanssimusiikille. Legendaarinen elektronisen musiikin pioneeri, Brian Eno, oli biisin kuultuaan vaahdonnut David Bowielle, että tämä muuttaa tanssimusiikkia seuraavaksi viideksitoista vuodeksi. No, hieman pidemmäksi aikaahan tuo sen teki. Financial Times on sanonut tässä artikkelissa sen olevan yksi vaikutusvaltaisimmista biiseistä ikinä ja USA:n Library of Congress on nostanut sen yhdeksi historiallisesti, kulturellisesti ja visuaalisesti tärkeiden äänityksien listalle (National Recording Registry), eli se on suojeltu. Tämän vuonna 1977 julkaistun kappaleen ovat kirjoittaneet Donna Summer, Giorgio Moroder ja Pete Bellotte. Suuri houkutus oli pistää soimaan tämä 30:29 kestävä versio, mutta mennään nyt tuolla albumiversiolla.

Christmas is coming up and we need some exercise by dancing today. Last week fellow blogger, Susupetal, played pre-synthpop song ‘Pop Corn‘ and today we’ll hear a sequel to it as today’s song is Donna Summer‘s ‘I Feel Love‘. This disco classic made a huge difference on dance music. Legendary electronic music pioneer, Brian Eno, said to David Bowie that this will change dance music for the next fifteen years. Little he knew, since the song created base for the electric dance music for ever. Financial Times called this song one of the most influential songs ever in this article. USA’s Library of Congress picked this song to the National Recording Registry. It keeps track of historical, cultural and visually important recordings. The song is written by Donna Summer, Giorgio Moroder and Pete Bellotte

– I Feel Love by Donna Summer–

Hauskan version biisistä on tehnyt Bronski Beat vuonna 1984. Videolla on mukana myös Marc Almond ja ‘Johnny Remember Me’ kipale suloisena sekasotkuna.

Bronski Beat with Marc Almond has made a fun cover of this song.

– I Feel Love and Johnny Remember Me by Bronski Beat and Marc Almond –

♦ ♦ ♦ ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Ensi viikon lauantaina mennään vielä normisoitoilla. Jouluviikolle on tulossa Joulukaruselli -haaste, joka jatkuu pyhien yli. / Next Saturday will be a normal Saturday Classics, but at Christmas Week there will be a ‘Christmas Carousel‘ that will last over the holidays.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Lisää klassikoita löydät tämän linkin takaa / More Saturday Classics can be found behind this link:

29 comments on “Saturday Classics – 12122020

  1. Oooh, hetkessä muutuin nuoreksi jälleen ja olen discolattian kuningatar ❤ Silloin muinoin olisi jaksanut tanssia tuon puolen tunnin version, nyt tässä lyhyemmässäkin oli ihan haastetta…. 😀

    Bronski Beatia on pitänyt soittaa klassikoissa jo jonkin aikaa, mutta aina on tullut mieleen jotain muuta. Jimmy Somervillen ääni on kyllä niin huikea ja sopii loistavasti tuohon coveriin, nannaa ❤

    Marc Almondhan coveroi parin viikon takaisen klassikoissa soittamani Sydämeeni osuman sain – Something's Gotten Hold Of My Heart, vanhan Gene Pitneyn biisin.

    • Voi meitä kuningattaria 😀 Tanssi vie mennessään ja eiköhän me pyörähdellä niin kauan kuin jalka vähänkin jaksaa vipattaa!

      Minulla on myös ollut BB mielessä, mutta jäänyt on. Soita sä.

  2. Todella hieno esitys Donna Summerilta, mutta rytmi on aikasten hermoille käyvää 🙂 Pidin Bronski Beatin versiosta.

  3. LAitoin heti soimaan tuon pidemmän version!! Mullehan tämä biisi on tuttu Kingston Wallin versiona, ihmettelin kun tuli Madonnan keikalla tämä ja tuumin että mitä ihmettä Madonna soittaa kingston Wallia??? Totuus oli monimutkaisempi ja minä yhtä nolattua hetkeä rikkaampi (ei siis haittaa pätkääkään nolata itseäni)!
    Minkähän takia tämä vaikutti niin kovasti, miksi ei Who’n Baba O’reilly, siinähän on alussa samanlainen säksätys jota Townsend väsäsi kolme päivää, sanoi jossain dokkarissa että nykyäänhän tuon tekisi vartissa…puhelimella;DDD

    • Ei kannata nolostella moisen takia Sus’. Radiotoimittajakin on erehtynyt Madonnan covereiden kanssa. Aikoinaan joku esitteli American Pie:ta Madonnan omaksi biisiksi…

      Baba O’rileyn säksätys on aika kaukana tanssimusiikista, ehkä siksi se ei vaikuttanut. Ja disco kansa ei muutenkaan ollut hereillä vielä silloin.

      • Miten Kraftwerkin Autobahn? Se taidetaan mainita yleensä konehutun juuri-biisinä, vaan kai tuo on soinut discoissakin? Kertokaas te leidit kun silloin ravasitte niissä..

        Juu, en nolostu, harva asia nolostuttaa sen jälkeen kun radiotoimittaja tampereelta käänsi G’n’R:n You could be mine että voisit olla kaivoksein…

        • Sus’, onhan se teknomusiikin klassikoita ja Kraftwerkillä on ollut valtaisa vaikutus elektronisen musiikin kehittymiseen. Discoista Kraftwerkia en muista, vaikkakin sillä on ollut vaikutusta nimenomaan tekno-osuuteen discoilussa. Disco on syntynyt soulin ja funkin juurista ja vedä ny Hustelee Autobahnin tahdissa…

      • Ovat vähän kuin Cirque de Soleil, eli kiertävä showporukka + jokin kiinteä esityspaikka; show on valo- yms efektejä, huumoria ja musiikkia. Oltiin silloin 2016 Universal studioilla Orlandos kattomas shownsa ja oli tosi hauska & hieno! Sitte käytiin myös Tampereella, mutta se ei ihan niin hyvä, kun olivat tehneet sen ulkomaisia varten vähemmillä puheilla.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s