
Koronanäytteenotto / Coronatesting
Ikävät uutiset ryhmäni opiskelijan sairastumisesta koronaan tuli eilen iltapäivällä. Kaksi rokotetta ja silti tuo tauti pääsi yllättämään hänet. Olemme olleet aika tiiviisti yhdessä koko porukka nämä muutamat viikot koulun alkamisesta ja tietysti huolettaa ettei kukaan muu sitä ryhmästä saa. Osa porukasta joutuu karanteeniin ja osa saa mennä työssäoppimaan. Tämän hetkinen ohjeistus on, että jos on kaksi rokotetta, joista toinen niistä on otettu yli viikko sitten, ja ei ole oireita niin välttyy karanteenilta. Olimme kaikki noin vuorokauden karanteenissa ja osaa jatkaa ensi sunnuntaihin saakka.
Minä kävin aamulla koronatestissä koska torstaista saakka kova päänsaärky ja huono olo. Testiin pääseminen ei ollut kovin helppoa sillä sairaanhoitaja yritti torpedoida halukkuuteeni kyselemällä Sellaisia kysymyksiä, että niitä kuunnellessa olisi hyvin voinut luovuttaa ja uskoa itsekin että tarvetta testille ei ole. Heitti mm. että päänsärky taisi alkaa kun kuulin opiskelijani sairastuneen. Uskomatonta touhua! Infektiolääkäri oli sitä mieltä että testiin. Hän soitti opiskelija-asioissa. Huonompi homma jos tauti noin tarttuu kahden rokotteen saaneisiin. Samaan aikaan puhutaan maskisuositusten poistamisesta, yhteiskunnan avaamisesta ja kehotetaan matkustelemaan ulkomaille! Tämä ei ole ohitse ennen kun se on ohitse! Nyt sitten odotellaan.
We have been very lucky with my students about Covid-19 infection until yesterday when the news about first of my students getting ill arrived in the afternoon. He has two vaccines already, but still unfortunately got ill. The student group has been quite tightly for the past weeks at school, avoiding others. So, I’m worried about the others as well. We were all in quarantine for about 24 hours until they called each individual and released those with two vaccines. The rest of them will continue quarantine until next Sunday.
I had to go to Corona test this morning because I’ve been having hard headache and haven’t been feeling well. It was quite difficult to get the permission for the test from a nurse in a phone. She started asking questions that would turn off your enthusiasm about the test and start feeling well. For example she said that my headaches must have started when I heard my student was ill. Unbelievable! Got a call from the doctor from the hospital regarding my students and she confirmed that I should go to the test. At the same time as people with two vaccinates are getting sick the government and health officials are talking about lifting the restrictions, encouraging to travel aboard and soon there will not mandatory to use masks in public! This is not over! Now we’ll wait.
*****
Edit 13092021 klo 6:58 Negatiivinen / Negative 🙂