Aamukahvin aikaan

The Cup of Coffee

Aamukahvin aika on parasta blogi-aikaa. Kerkiää tehdä kierroksen rauhassa. Joskus muinoin aamukahvin aikaan luettiin aamun sanomalehti. Ja ahdistuttiin maailman murheista. Blogikierroksella aamun aloitus on paljon lempeämpi, kauniita kuvia ja mukavia tarinoita, pikku marinatkaan eivät haittaa. Sanomalehti tulee taas luukusta aamutuimaan ja taidan hukkua lukemattomiin lehtiin kohta puoliin. Tämän kesän toiveena olisikin päästä takaisin lukemisen syrjään kiinni, romanit tuntuvat ylitsepääsemättömän paksuilta, mutta josko jo lehtiartikkeleita jaksaisi napostella pieninä palasina. Jos ei jaksa, niin pinot saavat kasvaa.

Lehtipinojen siirtely paikasta toiseen on siivoamisen aikaan hieman hidastuttavaa, mutta ei sekään haittaa. Aloittelin eilen pientä puunaussessiosta, eli tauti taitaa olla taittumassa. Suursiivous saa odottaa aikoja parempia. Kuten myös parveke. Siellä lasitukset kaipaisivat kipeästi kirkastusta, mutta en uskalla nyt nousta kekkuloimaan sinne korkeuksiin. Antibiootit tuntuvat pistävän huimaamaan ja yläilmoissa taiteilu tuntuu liian huikealta suoritteelta. Ja eihän tuolla nyt tarkenisikaan! Toisaalta, aina kun otan sen touhun ajatukseen, niin tulee tuuli ja sade. Olkoon siis sekin vielä odottamassa parempia aikoja.

talvipartsi

The House Quest

Tänään heräsin hieman normaalia lauantai-aamua aikaisemmin. Liekö pieninellä jännityksellä tekemistä asian kanssa. Iltapäivällä menen lentokentälle vastaan aivan ventovierasta ihmistä, joka tulee vieraakseni muutaman päivän ajaksi. Jännittää tunnistanko siinä lentokenttävilinässä, no lupasin pukeutua sen verran räikeästi ettei ohitse pääse. Ruusua en luvannut rintaan laittaa. Ilolla odottelen tuota tapaamista, sillä tuttu ihminen sieltä tulee siitä huolimatta ettei olla aiemmin tavattu. Koko blogielämäni ajan olen nimittäin hänen blogejaan lukenut ja seurannut. Kuten myös usea teistä arvon lukijani. Pääsen siis Elegiaa vastaan kentälle ja saan hänet vieraakseni lomamatkansa alkutaipaleelle! Taitaa olla mielenkiintoisia kuvausreissuja tiedossa lähi päiville.

Tervetuloa Elegia Lepiksen puolivälin majataloon!

Muutoksia klassikoihin

Vaihdoin linkkilistan tarjoajaa tänään, kun Mister Linky:n tili vanhenee huomenna. Olisihan siellä ollut tarjolla maksullinen kanava, mutta jätin tällä kertaa väliin ja käännyin toisen tarjoajan puoleen. Huomisesta alkean linkkipalvelun tarjoaa MckLinky. Ilmoitelkaa kommenttilootaan jos tulee jotain hämminkejä.

Eipä sen kummempaa. Huomenna taas soi 🙂

Edit klo 0:13 Nyt minua kiinnostaa miten tuon linkityksen saa tapahtuvaksi samalle sivulle kuin missä asia on? Joillain on näin, kuten Inkiväärin värikollaasihaasteissa… 😮

How to Survive November 09 – 28

Klassista pommiin nukkumista tänään päikkäreiden muodossa. Meillä oli duunipäivä ja kotiuduttuani ajattelin ottaa pienet… No, arvaattehan miten siinä kävi! Onneksi Galleristi oli jo paiskinut duunia  koko päivän ja ripustellut teoksia näytille. Minulle jäi tarjoilujen esille tuominen ja parin kuvan viimeisteleminen. Rästissä oli ensimmäiseltä kierrokselta Karin pohja ja oman viimeistely sekä tein kollaasin Marraskuun haave -teeman aloituskuvista. Tässä on kaikkin sekaisin kerroksittain, lisättynä pikkujoulujen etusivulla:

– päikkäri palasia –

Pikkujoulumusiikkia on kerätty jo viime viikolla iloksemme ja pikkujoulut voivat alkaa!

LET’S PARTY!

How to Survive November 09 – 10

Välitehtävä 2:

Hirlii ehdotti hienoa välitehtävää sitä taidenäyttelyn julkaisemista ajatellen:

  • Mieti kuvallesi hyvä nimi.

Taidenäyttelyissä on kaikissa teoksissa aina nimi ja niin olisi hyvä meilläkin olla. Jotain napakkaa ja osuvaa…

♦ ♦ ♦

Olethan muistanut käydä vastaamassa taidenäyttelykyselyssä täällä!

How to Survive November 09 – 8

Illalla, tai pitäisikö tunnustaa lähempänä puolta yötä, sain muut kirittyä kiinni. Huh! 😀

Tässä järjestyksessä se meni:

1. Susupetalin pohja -> MM -> Arleena -> Itkis -> Hirlii -> Hoover:

seitsemas– Susupetalin jatkopala –

Tämä Susupetalin pohja oli tähän mennessä ensimmäinen työ, jossa vaihdoin väriä ja ‘pensseliä’.

2. SuviAnniinan pohja -> Susupetal -> MM -> Arleena -> Itkis -> Hirlii -> Hoover:

kahdeksas– SuviAnniinan jatkopala –

Palalasin kiltisti takaisin alkuperäiseen väriin ja muotoon.

3. Tässä kohdassa sotkin järjestyksen. Harppasin Vaiheisen ylitse ja kiirehdin Uunan pohjalle, mutta onneksi sitä ei tainnut kukaan huomata.

Uunan pohja -> Vaiheinen -> SuviAnniina -> Susupetal -> MM -> Arleena -> Itkis -> Hirlii -> Hoover:

kymppi– Uunan jatkopala –

Metsässä lentelee vaahteran lehtiä aina toisinaan.

4. Tähän Vaiheisen pohjaan oli vaikea koskea, sillä se on ollut mielestäni valmis jo monta päivää.

Vaiheisen pohja -> SuviAnniina -> Susupetal -> MM -> Arleena -> Itkis -> Hirlii -> Hoover:

ysi– Vaiheisen jatkopala –

Väri muuttui kaamoksen siniseen.

MUISTAKAA ÄÄNESTÄÄ TAIDEGALLERIA KYSELYSSÄ!

Teokset alkavat pikkuhiljaa valmistumaan ensimmäisen kierroksen osalta. Saisinko toivoa, että valmiisiin teoksiin laitettaisiin valmis-tagi. Helpottaisi niiden noukkimista julkaistavaksi taidenäyttelyssä. Kiitos.

Uusi aihe ja sämplätyt järjestykset julkaistaan huomenna!

lepis by susupetal

Susupetal on suonut minulle aivan käsittämättömän suuren kunnian ja tehnyt mielikuvataideteoksen näin blogistanian välityksellä syntyneiden visioiden pohjalta:

lepis_pien

klik – (kannattaa käydä katsomassa alkupeäisteos!)

Aika hyvä ja todenmukainen, vai mitä!

Ripakintut.

Punaiset hiukset.

Otsis.

Kamera.

Kukkakärry… ( 😮 )

Kulmakarvat.

(Eihän kerrota Susupetalille, että minulla ei ole ikinä ollut kolttua päällä, eihän…)

Mutta tanssia osaan, tosin en tanssi: