How to Survive November 2017 – 8

Shadows and reflections


a vase

Annoin periksi ja kävin työpaikkalääkärissä tänään. Periksi annoin työkaverille, joka ihanasti patisteli menemään. Tulehtumaan se jalka on päässyt, vaikka palovamma oli jo vähän lähtenyt kasvamaan umpeen. Turvoksissa on koko jalka ja punainen, nyt jo puoleen koipeen saakka. Lääkäri oli tosi äkäinen, että siihen haavaumaan oli sellainen hoitolappu laitetettu, honosti ohjeistettu kuulemma. Ja kun kerroin saamastani kohtelusta, hän oli myös hyvin närkästynyt. Nyt on sitten kolmen viikon antibioottikuuri, paksua rasvaa (hopearasvaa), rasvasidosta, suojasidosta, harsoo ja maitohappobakteereja, niin ja pitkälti sairauslomaa. Desinfioimisainetta välineiden (sakset, rasvan levittimet yms.) varten myös piti hommata, sekä kertakäyttökäsineitä. Nyt sitten harjoitellaan haavan hoitoa. Kerran päivässä pitää suikutella ja vaihtaa sidokset rasvoineen. Että sillei. Tylsää.

TallennaTallenna

Advertisements

How to Survive November 2017 – 5

Keittelin perjantai-iltana kananmunia ja kattilaa liedeltä ottaessani loiskautin kiehuvaa vettä jalalle. Palovammahan siihen muodostui kylmennyshoidosta ja rypsi-laventeliöljy rasvauksesta huolimatta. Iho rullautui irti roikkumaan tuohon varpaiden viereen harmaana klönttinä ja alueen (n. 4 x 3 cm) reunat muuttuivat punaisen verisiksi sekä pieniä vesikelloja alkoi muodostumaan. Eilisen koippelehdin lähdes muistamatta koko asiaa, kunnes yöllä se alkoi jomottolemaan ja aamulla koko jalkapöytä oli turvoksissa, punainen ja askeltaminen sattui. Aikani pohdittua asiaa päätin soittaa päivystykseen ja sieltä kehoitettiin tulemaan näyttämään vammaa terveydenhoitajalle.

Pääsin sisään varsin sujuvasti sen suuremmin jonottamatta. Ja sitten se alkoi! Sain sellaisen ropotuksen siltä hoitajalta ettei ole moista ennen kuullut tuollaisessa paikassa. Ensin sain huutia, ennen kuin kerkesin sukkaa jalasta vetämään, että mokomaa asiaa nyt edes tulen näyttämään. Seuraavaksi sain kuulla kunniani, että odotin niin pitkään enkä mennyt heti perjantaina tai viimeistään lauantaina. Siinä motkottaessaan hoitaja puhdisti haavauman ja leikkasi sen rotkottavan nahan irti sekä suojasi ja sitoi sen. Kotihoito-ohjeissa tuli vielä seuraava litania, kun tunnustin ettei minulla ole kotona mitään rasvaista perusrasvaa. Minua naurattaa vieläkin, se oli niin huvittava tapaus kaikesta motkotuksestaan huolimatta!

an ambulance

TallennaTallennaTallennaTallenna

Under the Weather / Mnnn…. Säätila rokottaa…

Under the Weather

Tuo tauteilu on niin hienostuneesti sanottu englanniksi: “Under the Weather”, paljon mukavamman kuuloista kuin särkee ja kolottaa! Ensin oli flunssa ja siitä salamana sujahti poskiontelotulehdus, joka valui keuhkokuumeeksi ennen kuin huomasinkaan. Onneksi sen verran sukkelaan onnistuin lääkäriin menemään, että lievästä tapauksesta on kyse ja antibiootit purevat. Sairauslomalla saan olla vielä pitkälle ensi viikkoon, nautiskella leffoista ja hyvistä kirjoista. Taitaa olla aika hiljentää vauhtia, jälleen, ja keskittyä näihin mukavampiin hommiin.

We don’t have anything as nice in Finnish language to subscribe being ill that “Under the Weather” is in english language. It doesn’t sound so nice to say aching and suffering! First there was a cold that turned into sinusitis and that into pneumonia. Luckily it’s a mild case of illness and the antibiotics are working well. Now I have plenty of time to enjoy good films and books. And it is a sign to slow down work and concentrate on these more enjoyable things.

Värinää / Shivers

Lähes vällyjen alle putosin kesäflunssan jälkitautina tulleen korvatulehduksen ansiosta. En anna periksi ja näistä kauniista päivistä aion nauttia nappuloiden voimalla. Vaikka välillä vähän väristääkin.

A summerly ear infection almost knocked me under the covers. I’m not giving in and just enjoying  these beautiful days  with a help of some  antibiotics. Even thou there might be some shivers.

– Shivering Reeds –

Herkutellen heräämöön

Kyllä se vain niin on, että voitte vuosikellonne ajastaa tämän joka vuotisen lokakuuilmiön mukaan: Lepis ja röhnä! Megataudin iskiessä voimme todeta itiöiden määrän olevan luonnossa huipussaan ja helpotusta ei näy ennen pakkasten tuloa. Ensilumen tuloa en vielä aivan osaa ennustaa taudin ilmestymisajankohdasta, mutte eiköhän sekin jo viimeistään ensi vuonna ole selvillä.

Sairastaminen on kyllä tosi kivaa kun postiluukusta tipahtaa suloisia kortteja ja paranepiansuklaata:

20121011-153404.jpg

 

Kiitos Susupetal 🙂

PS: Epäilyttävästi näyttää siltä, että taidan toipua tästä… knok, knok…

Pitkästä aikaa -tulppaaneja

Pitkästä aikaa

Hiljaiseloa tämän blogin tiimoilta on nyt jatkunut varsin pitkään. Tuossa jokin aika sitten kirjoittelin keräilytaloudessa elämisestä ja puuskasta tyhjennellä nurkkia. Puuska on jatkunut. Viime aikoina se on keskittynyt enemmän tuonne pään sisään ja prosessi etenee verkkaisesti. Hätäileminen ei johda mihinkään, joten annan sen kulkea eteenpäin omaa vauhtiaan tutkiskellen, pysähdellen ja pohtien. Ulos lentää sieltäkin kaikkea tarpeetonta. Uutta on myös tullut tilalle. Olen nimittäin lukenut viime viikkoina varmasti enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Maltillisesti sitäkin, pienin annoksin ja ajatuksella. Jotain on myös kääntynyt uuteen asentoon, mutta siitä en vielä uskalla puuskahtaa ennenkuin olen varma asiasta. Elämme mielenkiintoisia aikoja, luulisin.

– tulppaani-aika –

Voisiko tämä nyt oikeasti olla vanhan maalin putoilemista ja tuoreiden terälehtien putkahtamista esiin? Huolta ja murhetta on mahtunut kuluneisiin viikkoihin, pienet onnistumiset ovat kannatelleet eteenpäin. Siellä töissäkin vaikuttaisi siltä, että jopa yleisellä tasolla ollaan huomattu työväen uupuminen (meitä on useita) ja esimiehet ovat alkaneet etsimään ratkaisuja. Asia, joka vielä syksyllä ei olisi tullut kuuloonkaan. Eletään toivossa.

Mukavaa tulppaaniaikaa kaikille!

Vähässä vahinko tulee – noruvakin

Vanhat viisaukset taas osoittautuivat toteen tänään. Ei pitäisi naureskella kaverin spagaatilla, jos ei halua tuta liukkauden vaaroja!

Matala on kynnys sisään mennessä, korkia ulos tullessa (Gottlund I.)

Oven sisäpuolelle oli kumimatolle kertynyt jalkineiden mukana kannetuista lumista varsinainen liukumiina, johon sorruin hölpötellessäni joutavia jalkoihini katsomisen sijaan. Vetäisin vauhdikkaat sivuluisut kolisten oven pieliin. Jo paikalla tunsin, että selässä tapahtui jotain. Onneksi taisi jäädä jonkin sortin lihasvenähdykseksi ja on vain toispuoleinen vaiva. Toivotaan, että ei vaikuta autolla ajoon. Varulta siirsin lähtöä joulun viettoon päivällä eteenpäin.

Ei se kadu kuin katsoo (Florinus)

Taas!

Kahden viikon kolotuksen ja ‘kuoleman’ väsyneen tunteen jälkeen ollaan taas tässä:

Pelottaa miten kauan tämä taas kestää, kun se tekeytyminen vei niin kauan.

Palaan sohvalle.

Pilkahduksia risukasaan

Moikka,

Sydämelliset kiitokset teille kaikille lukijoille kannustuksesta tuolla kommenttilootassa 🙂 Teidän lämpimiät ajatukset pistävät paranemisen käyntiin!

Kotijoukoissa pysytään ja visusti. Antibiotit olivat alkaneet tepsimään ja tulehdusarvot olivat tippuneet puoleen eilisestä. Hyvä merkki. Taudille ei syytä tai nimeä tunnu löytyvän, sillä virtsa- ja nielukokeet olivat aivan puhtaat. Pitkän litanian tuo luetteli erilaisia lasten- ja nuorisotauteja, unohtamatta joitain elukoitakin, mutta jokaisen perään tuli epäilys sen paikkaansa pitävyydestä. Lisätestejä ei kuitenkaan määrännyt ja tilannetta seurataan paheneeko vai eikö.

Että siellei, taas tällä kertaa!

Menen jatkamaan huilailua.

Nyt tekis mieli kirota

Ja miksi “se” ei ole olleenkaan meikäläisen suosikkityyppi

Eilisisessä, kuumehoureissa kirjoitettu, sunnuntaiklassikon pikapostaus oli sen verran vajavainen ja lukijoiden kulmakarvoja nostattava, että tänään täytyy oikaista. Tai tarvitseeko, täällähän mä vielä olen enkä Palmerin kanssa pilven reunalla jammailemassa 😉 “Se”, on siis se oma lääkärini. Tarkkaavaiset lukijat huomioivat heti ristiriidan, sillä Robert Palmer on poistunut keskuudestamme jo vuonna 2003. Näin siinä käy kun jättää rockhistoria osuuden väliin 😀 Kyllä minä Palmerista pidän, olen pitänyt jo noista ‘Sneakin’ Sally Through the Alley‘ vuosista alkaen. Tosin Power Station vuosista en ole kovin vakuuttunut. Se oli Palmerin, Duran Duranin ja Chic:n osien yhteenliittymä, joka yllättäen kesti kasassa kymmenisen vuotta, mutta ei mielestäni jättänyt merkittävää musiikillista jälkeä, ei edes rippeitä. Covereita coverien perään.

Vakaa aikomukseni siis on pysyä täällä soittolistoja pitämässä pystyssä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Siitäpä tämän päiväinen lääkärireissuni on taas oiva varoitus. Aamulla olin terävänä luurissa kiinni varauslinjojen avauduttua ja pääsin kohtuullisessa ajassa lävitse. Yritin kovasti: ‘Ei sille omalle varmaan näin lyhyellä ajalla pääse ja kelpaa mulle joku muukin’. Ei onnistunut. Iloisena neiti sieltä ilmoitti, että tässä heti aamusta olisi aika. Raahauduin sinne oven taakse nojailemaan ja varsin hymyttömänä marssin sisään kutsun käydessä. Ryöpsäytin kaikki vaivat ulos ja se kuunteli ja koputteli, osoitteli lampulla kitalakea ja työnsi korvaan vehjettä jos toistakin. Loppupäätelmänä tuli, että ei sulla näy mitään jälkiä mistään taudista. Pari päivää saikkua ja se on siinä. Yritin edes koko viikkoa, mutta ei. Labraan se kuitenkin lähetti tulehdusarvoja katsottavaksi ja virtsakokeeseen. Jälkimmäistä ihmettelin suuresti, sillä eihän mulla sellaisia vaivoja ole, kaikki keskittyy tuonne kaulasta ylöspäin. Verikokeen antaminen onnistui sutjakkaasti, mutta sitä valkoisen purkin täyttöoperaatiota joutuin hieman odottelmaan ja avittamaan läheisen vesijuoma-automaatin antimilla. Verikokeen tulokset kerkesivät siinä odotellessa valmistua. Ja sitten alkoi kiire. Herra jopa vaivautui huoneestaan kertomaan, että korkeat on luvut ja nyt pitäisi ajatella lähtevänsä sairaalahoitoon kun ei ole selvää mistä se johtuu. Tirautuin siinä sitten ison krokotiilinkyyneleen ja sopersin, etten minä sairaalaan halua. Ja taas piteni purkintäyttöaika, ylimääräisen nestehukan myötä. Sovittiin kompromissi; toi antibiottikuurin ja lähetteen uuteen verikokeeseen huomiselle ja jos ei siihen mennessä ole arvot lähteneet laskuun, niin sitten suostun sinne osastolle. Tuli sieltä myös jo määräys nieluviljelyn ottamiseen ja uusi sairausloma. Ja kuppi vain pysyi tyhjänä. Olin jo rohkaisemassa mieltäni yrittämään sen täyttämistä kun sieltä meni sähköt! Herttaisen labratädin kanssa pakattiin mulle jo ‘doggybag’ matkaan huomisaamua odottamaan kun virta kuin taikaiskusta alkoi jälleen kulkemaan. Sitten olikin jo kiire purkille. Siisti toimitus ja apteekin kautta kotio.

Miten tässä näin pääsi käymään, johtuu tietysti siitä että se kuume laski viime yönä. En tainnut juuri silmää ummistaa kun hikoilu oli yhtä voimakasta kuin se palelemishorkka silloin taudin alkaessa.

Päivän biisinä voisi vielä soittaa tuolta Palmerin esikoiselta eli ‘Sally-albumilta’, todella ison puun kautta kiertäen, päivän teemaan sopivan ‘Sailing Shoes

Illalla aion pakata varulta sairaalalaukun valmiiksi: oma hammaharja, kampa, peili, alushousuja, villasukkia, lämmin nuttu, lukemista, kännykän laturi. Tarviiko muuten ripsiväriä?

Tuskin ne mua siellä kauaa uskaltaa pitää; lukemiseksi aion ottaa sen Iggy Popin elämänkerran ‘Raakaa Voimaa‘. 😀 😀 😀

*.¿.*

Aikuisten oikeesti: tämä ei ole yhtään kivaa!

Nyt on jo taas lämpöä ja painunkin tästä pehkuihin.

Edit 5 min. myöhemmin: Hei haloo, miten se ei voinut nuita laikkuja tuolla nielussa nähdä! Minäkin näen ne. Koko kitalaki on täynnä valkoisia laikkuja ja nieleminen on edelleen hankalaa. Pitääkö mun ottaa sille digikuva ja lähettää s-postilla!