Saturday Classics – 11092021

Bruce Springsteen kirjoitti tämän kappaleen kaksikymmentä vuotta sitten Syyskuun 11. päivän terroritekojen jälkitunnelmissa. ‘The Rising‘ julkaistiin seuraavana vuonna singelenä ja myös samaa nimeä kantavalla albumilla. Biisi valittiin vuoden 2003 Grammyissä parhaaksi rock kappaleeksi.

Missä sinä olit kuullessasi Syyskuun 11. päivän iskuista?

Minä olin Hämeenlinnassa tuohon aikaan ja olin työkaverin kanssa matkalla töistä, taisi oma auto olla korjaamolla, kun auton radiosta kuultiin uutinen että lentokone oli tipahtanut New Yorkin keskustassa. Ajateltiin pienkoneen pudonneen kunnes kotiin päästyäni uutiset alkoivat täsmentyä ja loppu ilta menikin liimaantuneena uutisten ääreen. World Trade Centerin tornien sortuminen on edelleen yhtä kammottavaa katsottavaa, joten tämä biisi on omistettu niille 2977 ihmiselle jotka menettivät henkensä tuona päivänä ja myös niille jotka ovat menettäneet henkensä myöhemmin noista iskuista johtuen.

Bruce Springsteen wrote ‘The Rising‘ on aftermath of 9/11 attacks. The song was released the following year as a single but also in an album of the same name. The song won a Grammy as a Best Rock Song at 2003.

Where were you when you heard about the September 11 attacks?

I was living in Hämeenlinna and was coming home from work with a work mate in his car when the news broke down. First they were saying there was a plane crash in the center of New York and we thought it was a small plane crashing down until more information started to brake. The rest of the day I was clued in front of the TV news. Seeing videos about the towers coming down is still horror sight and this classic is played in honor of the 2977 people who died in the attacks and to those who have lost their lives after as result of the attacks.

Sunday Classic – 050812

Siellä ne seisoskeli, katseli ja odotteli kävellessämme ohitse. Sen verran utelias olin, että kysyin mitä odottelette. Närkästyneen vastauksen sain tuolta Hotelli Kampin eteen kerääntyneeltä porukalta:

– Waitin’ on a Sunny Day –

– brucettajat –

No, ei se mitään vaikken ollut tapahtumaa huomioinut. Jatkettiin illallispaikan etsintää ja jätettiin porukka odottelemaan. Kuvassa näkyy muuten kitara, jonka tämä faniparvi oli Brucelle valmituttanut ja ilmeisesti pääsivät lahjoittamaankin. Tiedä sitten miten pitkäksi odotus muodostui.

Waitin’ on a Sunny Day‘ on Bruce Springsteenin uudempaa tuotantoa ja on julkaistu vuonna 2002 ja löytyy ‘The Rising‘ -albumilta. Vuosiluvun perusteella ei aivan täytä klassikkokriteerejäni, mutta menköön tällä kertaa kun on tuo kuvakin. Ja onhan mies itse jo klassikko! Biisi on taattua Springsteen kamaa, perinteisin koukeroin.

Sunday Classic – 080412

Pääsiäisestä kertovia, omiin klassikoihini passaavia, biisejä on muuten aikas vähän. Kaivelemalla kun kaiveli, niin jo vain yksi putkahti mieleen:

– Easter –

Patti Smith Group julkaisi vuonna 1978 ‘Easter’ -almumin, jonka nimikappale päivän klasari on. Biisi on Smithin ja Jay Dee Daughertyn käsialaa ja ei todellakaan ole albumin tunnetuin biisi. Se on taasen Bruce Springsteenin kanssa tehty ‘Because the Night‘, jolla Smith ponkaisi suuremman yleisön tietoisuuteen.

Bonusbiisinä mämmin ja vaniljakastikkeen kera harvinainen yhteisesiintyminen U2:n pojilla höystettynä:

– Because the Night –

Sunday Classic – 040911

Kiivettiin ystävän kanssa vuorelle,

puuskutetiin,

huohotettiin,

puhalleltiin.

Selvittiin kivisestä kinttupolusta, joka johdatti meitä toisinaan kohti pystysuoraa kalliota,

toisessa hetkessä upottavan soistuman kautta sinne korkealle.

Korkealla oli vielä korkeampaa,

kiivettiin myös sinne.

Näkötorniin, kera huikaisevien maisemien.

Tultiin äkkiä alas.

Oli se niin korkealla,

Päijänteen päällä.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kotimatkalla öisellä tiellä autoradiossa soi:

Secret Garden

Secret Garden‘ löytyy Bruce Springsteenin vuonna 1995 ilmestyneeltä ‘Greatest Hits‘ -albumilta nk. ylimääräisenä biisinä. Kappale tuli seuraavan vuonna tunnetuksi ‘Jerry Maguire‘ -leffan sound trackiltä.