telineiden pystytystä

Jatkokertomukselle loppuviikon saldo:

telineet

  • pomo yllätti ja vei asiaani eteenpäin
  • selkeytin joitain toimintamalleja, tai esitin toiveen muutamaan
  • kerroin huolestani kommunikointiongelmien suhteen ja niiden vaikutuksesta töiden kerääntymiselle tiettyisiin pisteisiin
  • sovin ulkopuolisen avun saamisesta

Telineet on pystytetty, se onko halua rakentaa niiden ympärille selviää tulevaisuudessa. Henkilökohtaisesti jään tuonne alaportaalle rakentamaan sokkelia.

Seuraavien kahden viikon duunit osaltani järjestelin siten, ettei tarvitse fyysisesti mennä sinne kuin äärimmäisessä hädässä 🙂

Viikonloppu on mennyt rentoutuen kaksivuotiaan kummipojan kanssa leikkiessä. Voiko parempaa olla 🙂

Kyllä tämä tästä!

Verkossa

Tänään olen pohdiskellut mitä voisin tehdä sen porukan avuksi, jotta tästä kierteestä päästään jossain vaiheessa eroon. Aamusta saakka olen ollut jonkin verran hämmentynyt ajatuksesta, että onko se työnkuva sittenkin epäselvää. Remontti on siis aloitettava siitä ja pienin askelin edettävä sinne vastuuseen. (Olin jo aikeissa kirjoittaa harppauksin, mutta ei kai se nyt ole oikea tyyli edetä.) Todellisuudessa nämä olisivat oman esimieheni tehtäviä, mutta eihän se mihinkään likaiseen käsiään sotke. Joten lisäpanostuksella tässä vaiheessa saatan hyvässä lykyssä saada takaisin vapaa-aikani tulevaisuudessa.

verkossaverkossa

Ei tämä päivä noin järkevien ja selkeiden ajatusten merkeissä ole mennyt. Nuo tulivat aamulla mieleen ja etsiskelin jo ratkaisuja netistä. Iltapäiväpäikkäreiden jälkeen iski se eittämättä vastaan tuleva raivo. Tai oikeammin tunnen itseni aivan pelleksi, että suostun tekemään ne tekemättä jätetyt duunit. Ei kai se auta kuin ottaa lempeän napakka ote ja luotsata sitä jengiä vielä ensi kevääseen. Sitten mietin tätä pestiä uudelleen. Unta riittävästi, niin kyllähän minä tästä selviän ja ne ei edes huomaa mikä niihin iski.