Sunday Classic no. 1 in Memoriam

Sunnuntaiklassikkojen eniten soitettun biisin esittäjä Lou Reed poistui keskuudestamme tänään. ‘Perfect Day‘ soi Sunnuntaiklassikoissa vuosien varrella lukemattomia kertoja, lähes blogissa kuin blogissa. Tässä blogissa kuultiin tuolta pehmeä ääniseltä legendalta ‘Walk on the Wild Side‘ ja ‘Vicious‘ sekä Velvet Undergroundin aikainen ‘Sunday Morning‘. Tänään muisteloksi kuulemme tuon loistavan biisin, joka on Lou Reedin käsialaa ja julkaistu vuonna 1972 ‘Transformer‘ -albumilla:

– Lou Reed 1942 – 2013 –

Rest In Peace

Ja tässä vielä live-esitys bonuksena yhdessä Elvis Costellon kanssa:

Loistava duetto!

Sunday Classic – 190212

Vuosi ja rapiat on kulunut edellisestä Elvis Costellosta, joten eiköhän mennä asiaan. AVA -kanavalta tulee Elvis Costellon sarja, jossa hän jammailee sekä keskustelee uusien ja vanhempien starojen kanssa. Tuo ohjelma tulee puolen yön maissa lauantai-iltaisin. Onneksi se on nähtävissä kanavan tarjoamassa Katsomossa ja myös telkkarittomat ja muut, joilla tuo kanava ei näy, pääsevät katsomaan sitä. Eilisessä ohjelmassa kuultiin tämä upea klassikko:

– Alison –

‘Alison’ löytyy Costellon ensimmäiseltä albumilta, My Aim Is True, vuodelta 1977. Biisi on noteerattu Rolling Stone -lehden ‘The 500 Greatest Songs of All Time‘ -listauksesta sijalta 318. Minun listalla se olisi tietenkin paljon korkeammalla, mutta senhän te jo tiedätte 😉

Sunday Classic – 160111

Tällä viikolla on tullut kuunneltua paljon oman musiikkihyllyn antia. Pitkästä aikaa tullut oikein kuuntelmalla kuunneltua, niin soundeja kuin sanoituksia. Siltä nousi päivän klassikoksi tämä hilpeähköllä sävelmällä verhoiltu, sanomaltaan koskettava biisi:

– (What’s So Funny ‘Bout) Peace, Love and Understanding –

‘(Whatäs So Funny ‘Bout’) Peace, Love and Understanding’ on Nick Lowen käsialaa vuodelta 1970. Alkuperäisen version voit käydä kuuntelemassa tästä linkistä YouTubessa. Esimmäisen kerran se julkaistiin vuonna 1974 ilmestyneellä Brinsley Schwarzin albumilla ‘The New Favourites of Brinsley Schwarz‘. Brinsley Schwarz oli Nick Lowen ensimmäinen bändi, joka vaikutti briteissä 60-luvun loppupuolelta 70-luvun puoleen väliin. Kappaleen tunnetuimman version, ja levyhyllystäni löytyvän, on tehnyt Elvis Costello vuonna 1979. Biisi on myöhemmin kuultu hittileffa ‘The Bodyguardin‘ sound tracillä Curtis Stigersin versioimana. Mielenkiintoinen tarina tarinan kulku tälläkin biisillä, sillä Elvis Costello ja The Attractions levytti kappaleen Nick Lowen ‘American Squirm‘ -singlen B-puolelle ja biisin muodostuessa hitiksi, se lisättiin Costellon ‘Armed Forces‘ -albumin jenkkiversioon. Eniten näistä kaikista levytyksistä pidän tästä Costellon versiosta, tietenkin!

Tässä herkässä konserttitaltioinnissa herrat esittävät kappaleen yhdessä:

Sunday classic – 200708

Tänään soi Elvis Costello. Kummipoika meni syntymään viime kesänä kummitädin ollessa Porin Jazzeilla katsomassa Elvaria. Syntymäpäivän (joka on virallisesti huomenna) kunniaksi soikoon tämä Elvis Costello & The Attractions -biisi vuodelta 1978:

‘(I Don’t Want to Go to) Chelsea’ löytyy Elvis Costellon toiselta albumilta ‘This Year’s Model’, jota pidetään Elvarin läpimurtoablumina. Albumi on rankattu sijalle 98 Rolling Stone lehden ‘The 500 Greatest Albums Forever’ -listalla. Costellon laajasta tuotannosta otti todella koville valita tähän sopivaa, joten päätin mennä tuonne juurille. Tältä albumilta löytyy myös yksi mielestäni ehdottomia Elvari kestosuosikkeja: The Beat. Todellisuudessa tuon huikean lyyrikon tuotannosta menee aivan kaikki. Tässa huushollissa on aika usein ‘Elvari-päiviä’ 😉

costello.jpg

Elvis Costello Pori Jazzeilla 2007

Elviksellä oli mukana tuossa Porin konsertissa vanha The Attractions kumppani Steve Nieve ja New Orleansin R&B virtuoosi Allen Toussaint. Näistä herroista jälkimmäinen on ehkä tunnetumpi, sillä kuuluuhan hänen kirjoittamiinsa klassikoihin mm. tämä Lee Dorseyn esittämä ‘Working in the Coal Mine’ ja tämä iki-ihana ‘Southern Nights’.

Viime heinäkuussa olen kirjoittanut tämän konsertin olleen ekstaasikamaa. Ja olihan se.

costello2.jpg

Toussaint – Costello – Nieve

Edellisen kerran olin Costelloa katsomassa HaloEfektin kanssa Ruisrocissa joskus 1991 tietämillä. Sieltä on myös muistikuvat huipputason showsta, vaikkakaan rock-yleisö ei kovin tuntunut innostuvan ja saatiin tanssia aivan rauhassa eturivissä. Tuota Ruisrockin sen vuotista esiintyjälistaa katsellessani jäin ihmettelemään ettemme olleet jääneet paikalle sunnuntaiksi, jolloin siellä oli esiintymässä Debbie Harry. No ehkä HaloEfekti muistaa miten siinä niin kävi. Ehkä ajatuksissa oli, että ei Debbietä ilman Blondia.

‘Top 100 – Parhaimmat levyt kautta aikain’ blogissa on myös arvioitu ‘This Year’s Model’ -albumia.

Edit 23:35

Kiitos HaloEfektin paremman muistin alkoivat palaset loksahdella paikoilleen täälläkin. Niinhän se oli tuolla -91 Ruisrockissa, että työt painoivat päälle ja pitkänmatkalaisten oli lähdettävä hyvissä ajoin ajelemaan kotia kohti. Sunnuntaina katsoimme siis Eppu Normaalin ja Kolmannen naisen päälavalla ja lähdimme ajelemaan. Muistan jo myös keskustelun jota käytiin Debbien ja pääesiintyjä Billy Idolin suhteen. Lopputulos oli, että tytöt eivät olleet valmiita uhraamaan yöuniaan Billy Idolin vuoksi ja minä olin nähnyt tuon ilmiön jo Jenkeissä ja sen jälkeenhän ei ole tullut mitään kelvollista ulos. Debbie Harryn todettiin olevan kalpean haamun ilman Blondia ja suunta kotia kohti saattoi alkaa. Tämä on kuulkaa tarkkaa hommaa, menee samaan sarjaan kuin cover-biisit.

On se hyvä että tuo HaloEfekti omaa niin hyvän muistin, että voin aina kääntyä siihen suuntaan omani pätkiessä 😉

Edit2 23:59

Käyköhän tässä tätä menoa niin, että saan kerrottua viimeviikkoisesta Blondien ja Bruce Springsteenin konserteista vasta vuonna 2025… 😉