Räppiä ja rätinää

Vuosi vaihtui ja hetken pohdiskelin josko tässä pitäsi jonkin sortin lupauksia tehdä. No, se on tässä huushollissa todettu turhaksi. Muuttuvat matkan varrella. Ja sitten keksitään uusia sopivan tilaisuuden tullen. Niin myös nyt. Viime vuoden tavoitteissa oli tällaisia muroja:


Aika hyvin niiden kanssa pärjäsin, erityisesti palsternakkalaatikko maistui erityisen hyvälle. Mustan Jopon myin ja valkoiset luistimet odottaa käyttömahdollisuuksia. Pensselit ovat edelleen haudattuina ja Napolin matkasta haaveillaan.

Tälle vuodelle voisi päivittää seuraavaa:

– eväitä reppuun2012 –

Kesken eräisten hommien tekemiseen on hyvä pitää teemaviikkoja pitkin vuotta. Ne tomii yllättävän hyvin. Tuskin sitä sellaista elotilaa koskaan tulee, ettei olisi joitain kesken eräisiä hommia tekemättä. Joten ei stressiä niistä. Eikä oikeastaan enää paljoa muustakaan. Hetkellisesti olen päässyt kokemaan stressittömiä olotiloja. Tuntui aika taivaalliselta. Katsotaan mihin saakka näillä eväillä päästään. Tavoitteena vieläkin enemmän stressittömiä ajan jaksoja.

Muroja

Oikeita uuden vuoden lupauksia en ole koskaan osannut tehdä, sillä itseni tuntien tiedän niiden kaatuvan ajatuksen asteelle. Eväspusseja voi kuitenkin rakennella ja ottaa mukaan tarvittaessa. Tässä cornflakesit:

Yksi pussi on jo otettu käyttöön tänään 🙂