Strawberry Pie

WordPressiltä tuli postia, josta ilahduin suunnattomasti. Viime vuoden tilastojen yhteenveto. Ihan oli mukavat taulukot ja wow-indeksillä mennään, ei siinä mitään. Loppuun laittoivat vain vihjeeksi jatkaa postauksia eniten sivuilleni kävijöitä tuoneilla aiheilla. Sunnuntaiklassikot olivat tietysti ykkösenä, mutta sen jälkeen oli nimittäin päässyt käymään niin, että porukka on lukenut viime vuonna eniten toissavuoden postauksista tätä yhden ruokakuvan sisältävää postausta. Tuota sateenkaarikakkua en ole suuresta suosiosta huolimatta koskaan toteuttanut, kun en osaa puolentoistavuoden asumisen jälkeen vielä käyttää keittiöni uunia. Ei kai tässä sitten muu auta kuin palata Lepiksen kauhukeittiöön, mutta aloitetaan nämä ruokapostaukset uudelleen jostain helposta.

Twice Burned Strawberry Pie – Kahdesti poltettu Mansikkapiirakka

Pohja:

• Se tavallinen (Lepiksen salaisen raparperipiirakan pohja)

Täyte:

• JÄISIÄ Lidlin pakastemansikoita
• Rasvatonta kermaviilia 1 prk
• Vanilliinisokeria 1 rkl
• Hunajaa 0,5 dl
• Kananmunia 2 kpl

Levitä pohja voidellulle piirakkavuoalle, muista taiteilla reunat. Lisää mansikat ja kaada päälle hyvin vatkattu kermaviilimössö. Paista sopivassa lämmössä sopivan ajan.

Leikkaa palaneet reunat pois.

Jatka paistamista. Unohda piirakka uuniin kunnes mansikat ovat sopivasti mustuneita.

Tarjoile, jos uskallat!

kaamoskuulumisia

Tämän blogin elämään on kaamos iskenyt ja kovaa. Kulunut viikko oli tämän aikakauden synkin. Marraskuun selättämisestä oli siis huikeasti hyötyä kaamoksen iskiessä nyt vasta. Ei auta päivävalolamput, ei gerimaxit, D-vitamiinit, ei valkosipuli. Valkosipulin vaikutuksesta kaamoksen torjunnasta en ole nähnyt tutkimustuloksia, mutta onhan sitä syötävä varulta. Kroppa huutaa unta ja pääkoppa humisee jossain hämärän rajamailla.

– joulusiivous –

Hereillä pysymisen pitimiksi pakotin itseni siivoamaan ja niinpä tuli, tuo ihmisissä kammotusta aiheuttava, joulusiivous tehtyä viime viikon iltojen ratoksi kuin huomaamatta. Vatkain heilahteli samaan tahtiin ja leivinpaperit käryten on keittiöstä tulvahdellut tuoksuja jos jonkinlaisia. Tonttuilemassa, vähäsen, kävin tänään ja se puoli on hoidossa. Tosin lankakerät odottelevat vielä puikkoja kimppuunsa, mutta äkkiäkös sitä parit sukat kutoo.

Tässä tarinassa on jotain mätää!

Eikä se enää lillu tuolla tiskeissä!

Toivossa auringonsäteistä, edes jonain päivänä ensi viikolla, on hyvä elää!

Kuplii – kiehuuko…

Hellou!

Kurkistus sinne jonnekkin:

Kuplii ja kuplii, mutta ei onneksi vielä kiehu. Aivoissa. Meno on kääntynyt taasen samoille kierroksille kuin silloin viime keväänä ja tuntemukset sen mukaiset. Ounastelinhan tuota jo silloin loppukesästä, että täällä blogistaniassa alkaa hiljaisempi kausi. Nyt jo hävettää ja pistää mietityttämään koko räpeltäminen. Hätäisesti, viime hetkillä, olen kerinnyt heittää haasteisiin vastauksia kuvilla, mutta koskaan en enää kerkiä tekemään kierroksia muissa blogeissa. Sunnuntai klassikoiden kuuntelukin on jäänyt lauantaille, Valokuvatorstai keskiviikoille ja kovasti toivomani värikollaasi-meemi lähes holtittoman huonolle hoidolle. Backyard Beauties -blogiini olen yrittänyt heittää kukkakuvia ja Strechyard -blogiin satunnaisen kuvan, mutta tänne ei mitään järkevää. Blogiaika on ollut äärettömän rajallista.

Töitähän tuota olen paiskinut. Nyt aletaan liikkumaan jälleen siellä jaksamisen äärirajoilla. Jaksaminen saattaa olla väärä sana, mutta en parempaakaan keksi. Ehkäpä se voisi olla kestämisen äärirajoilla. Tässä duunissa joutuu aika ajoin tekemään paljon ja se ei ole ongelma. Sopii minulle. Mutta sitten kun tulee näitä hetkiä, että itse olet paiskinut iltakaudet, usein viikonloput, ja ollut varsin tyytyväinen tekemisiisi ja jaksamisiisi, niin lävähtää jotain aivan käsittämätöntä puun takaa. Toisinaan tuntuu, että kollegoilta on hämärtynyt työmoraalin käsite ja tehtävien laajuus sekä niiden vaikutuksen laajuus muihin ihmisiin. Tuntuu kuin pyörittäisi holtittomasti tuulessa pyörivää ketjua, jonka viimeinen lenkki olet. Oi, kun pystyisi, saisi, unhotaa ne muut ja niiden tekemiset / tekemättä jättämiset ja keskittyä omiin tekemisiinsä. Valitettavasti se ei onnistu. Ehkäpä niillä muillakin on liikaa tekemistä, eivätkä ole samanlaisia työnarkkareita kuin minä. No, pidetään peukkuja ettei kiehahda 😉 Helpotusta ehkä toiveissa, mutta koskaan sitä ei tiedä. Taidan huolehtia ja murehtia liikaa. Nukkumisesta olen onneksi osannut pitää huolta.