Mitäs tänne kuuluukaan?

Hiljaista on ollut, blogielämä. Niin kirjoittelu kuin kommentointi. Tiedä sitten mitä sitä on touhunnut, ei kai sen kummempia. Syksy on lähtenyt täysillä käyntiin ja talveen varastointi on täydessä touhussa.

Muutamia:

  • olen panostanut nukkumiseen, eli hyvissä ajoin unten maille vetäytymiseen
  • olen alkanut kuntoilemaan – kuntosalia ja lenkkeilyä
  • olen päässyt lukemiseen jo hieman kiinni
  • kuvien kanssa touhuilu on jäänyt vähemmälle, tosin jälleen lisääntymään päin
  • olen tavannut koko joukon uusia innostavia ihmisiä
  • uupuminen on vielä täällä, toisinaan voimakkaanakin
  • ahdistuneisuuspäiviä harvemmin, kokonaan eivät ole vielä jättäneet
  • kiusaaminen jatkuu ja on saanut uusia ulottuvuuksia
  • teen muistiinpanoja
  • kaikesta huolimatta olen saanut nauraa paljon
  • pakastimissa on paljon herkkuja talven varoiksi
  • silmäilen säännöllisesti työpaikkailmoituksia
  • kirjoittaminen on aika nihkeää
  • teen lähes puolet vähemmän töitä kuin ennen
  • toisinaan muistan jäädä nauttimaan ruusujen tuoksusta

Vietin viiden päivän miniloman, vaikka en lomalla ollutkaan. Energisoivassa seurassa vietetty aika antoi positiivisen latauksen kohdata jälleen nuo horisontissa roikkuvat mustat pilvet. Voimaa jopa puhallella niitä kauemmas. Välittämättä ei voi olla, mutta energian suuntaamisella positiivisiin asioihin helpottaa.

down to the bone

Kuulumisia

Nyt on kuulkaas puunattu niin että joka pinta kiiltää ja villakoirat karkoitettu nurkista lymyämästä.

Rannetta kolottaa. Onnistuin ilmeisesti jonkin sortin jännetupin tulehduksen siihen kehittelemään. Turvotuksesta päätellen.

Nyt en siivoa enää ikinä!

syreeni1

Sen verran kävin ulkona, että huomioin nämä kaunokaiset tänään 🙂

Tässä asunnossa 😉

syreeni2

Enkä malttanut olla photoshoppaamatta…

Uusi kämpää odottaa muuttokuormaa kuun vaihteessa, joten silloin tämä blogi saattaa hiljetä hetkellisesti. Riippuen Soneran aktiivisuudesta. Mutta jos viime kertainen vielä muistetaan, niin aikaa yhteyden luomiseen taas menee.

Sunday Classic ja loma

Sunnuntaiklassikot eivät jää kuitenkaan kesälomille. Ajattelin ajastuksella hoidella homman niin, että kaikki halukkaat pääsevät linkittämään biisinsä aina sunnuntaisin. Hyvinhän te tuolla pärjäätte ilman moderaattoriakin. Ja kai sitä sen verran nettiin jossain välissä pääsee, että vian sattuessa sen pääsee muutaman päivän säteellä korjaamaan.

Homma jatkuu

Seuraavaksi iskeydyn ilta-askareina kaappien tyhjennykseen. Jokohan sitä hannoisi heittää menemään (viedä kirpparille ja yleishyödyllisiin keräyksiin jotain roinaa ja etenkin vanhoja vaatteita…?)

Ja WP ei edelleen anna linkittää kuvia blogiin, joten tämä on poikkeuksellisesti postattu Explorerista… Yäk!