Meinasi tämä reissu jäädä sitten viimeiseksi kaikista niistä reissua edeltäneistä huolellisista etukäteisvalmisteluista (talvirenkaiden vaihto) huolimatta. ‘Läheltä piti ettei likeltä käynyt’ -tilanne syntyi jo Jyväskylään menomatkalla silloin keskiviikkona, mutta vieläkin aiheutta tuskan hikeä ja sydämen tykytyksiä. Niin ja sieppaa niin penteleesti!
Huolimattomuutta toisia tienkäyttäjiä kohtaan
Kolmen rekan kopla veti letkassa nelostiellä Heinolan tietämissä pikkusen alle satasta loivaan ylämäkeen, kun päätin ohittaa ne normaalilla moottoritiellä käytettävällä ajonopeudella (120 km/h). Ryhmittyneenä olin jo ainakin puolikilometriä ennen letkan kohtaamista. Olin päässyt perimmäisen rekan nupin kohdalle, kun keskimmäinen päätti lähteä ohittamaan sitä ensimmäisenä mennyttä. Tämä keskimmäinen oli kevyempi versio, lastiton tukkirekka, mutta vauhti oli siis siinä satasen hujakoilla. Onneksi refleleksit toimivat ja ennenkaikkea jarrut toimivat moitteettomasti ilman lukkiutumisia tai muita sivuvaikutuksia. Läheltä se perä silti hujahti! Jos jonkinlaisia mielikuvia kerkesi silmieni edessä jo vilahdella. Keskikaistalle ei olisi voinut kaiteiden takia puskea ja sivusilmässä jyrisi ne viimeisenä tulleen rekan pyörät, jotka joutuivat myös jarruttelemaan.
Pysy kaukana mun takapuskurista!
Vihdoin tuosta kaaharista ohi päästyäni yritin irvistää, mutta tuskin se sitä näki. Kansainvälisiin käsimerkkeihin en uskaltanut turvautua. Tiedä mitä mokoma kaheli olisi saanut päähänsä. Pirullinen paikka, kun ei voinut edes pysähtyä hengähtämään. Seuraavasta liittymästä ylös noustessani huomasin se saman sininuppisen tukkirekan seuraavan. Ja siinähän se hönkäsi persiessä kiinni tuolla kaksikaistaiseksi muuttuneela nelostiellä seuraavat 30 km, aina Ositunkulmaan asti, josta se kääntyi Sysmään. Olihan siinä kiva ajella tukkirekka pikkuauton takapuskurissa puhisemassa.
Mielelläni olisin röykkyyttänyt…
Käsittämätöntä touhua. Peililiin olisi voinut vilkaista siellä moottoritiellä ja turvavälit ovat lakisääteisiä! Karkuun en sitä siinä iltahämärän laskeutessa viitsinyt yrittääkkään, olihan siellä muutakin liikennettä ja hirvivaaroja tuon tuosta. Sen verran pidin sitä silmällä, että jos se olisi käänyt jonnekin taukopaikalle tai huoltamolle niin olisin kaarannut sinne myös ja, lopullisesti henkeni uhalla, olisin sanonut muutaman valitun sanan. Ei kääntynyt valitettavasti, vaan meni sinne Sysmään päin. Toivottavasti ei ollut Sysmäläinen rekkakuski…. Sysmäläisethän on ihan mukavia ihmisiä. Sen verran hämärää siellä jo oli etten nähnyt kuljetusliikkeen nimeä tai edes rekisterinumeroa. Muuten olisin kyllä soittanut. Uskokaa tai älkää.
Kunnioitus katkolla
Olen aina suhtautunut rekkoihin ja niiden kuskeihin jonkinlaisella pelonsekaisella kunnioituksella, antanut tietä tarvittaessa, en ole ohitustilanteen jälkeen kiilannut suoraan eteen (etenkään alamäissä), en ole turhia ohitellut jos ei ole ollut kunnon saumaa jne. Niin tämän siitä saa palkakseen! Tietenkään ei voi yleistää, suurin osa heistä kuitenkin on kohteliaita, työkseen tien päällä leipäänsä ansaitsevia, ihmisiä. Tosin kännykkä kädessä tulee nykyisin turhan usea maanteiden pikajuna vastaan. Rauhallisuutta siis tienpäälle myös teiltä ammattilaisilta näin liukkaiden lähestyessä.
Toivoo pienellä japsilla ajeleva kiukkuinen punapää 😉
Parallel Lines 