Verkossa

Tänään olen pohdiskellut mitä voisin tehdä sen porukan avuksi, jotta tästä kierteestä päästään jossain vaiheessa eroon. Aamusta saakka olen ollut jonkin verran hämmentynyt ajatuksesta, että onko se työnkuva sittenkin epäselvää. Remontti on siis aloitettava siitä ja pienin askelin edettävä sinne vastuuseen. (Olin jo aikeissa kirjoittaa harppauksin, mutta ei kai se nyt ole oikea tyyli edetä.) Todellisuudessa nämä olisivat oman esimieheni tehtäviä, mutta eihän se mihinkään likaiseen käsiään sotke. Joten lisäpanostuksella tässä vaiheessa saatan hyvässä lykyssä saada takaisin vapaa-aikani tulevaisuudessa.

verkossaverkossa

Ei tämä päivä noin järkevien ja selkeiden ajatusten merkeissä ole mennyt. Nuo tulivat aamulla mieleen ja etsiskelin jo ratkaisuja netistä. Iltapäiväpäikkäreiden jälkeen iski se eittämättä vastaan tuleva raivo. Tai oikeammin tunnen itseni aivan pelleksi, että suostun tekemään ne tekemättä jätetyt duunit. Ei kai se auta kuin ottaa lempeän napakka ote ja luotsata sitä jengiä vielä ensi kevääseen. Sitten mietin tätä pestiä uudelleen. Unta riittävästi, niin kyllähän minä tästä selviän ja ne ei edes huomaa mikä niihin iski.

Kuplii – kiehuuko…

Hellou!

Kurkistus sinne jonnekkin:

kuplat

Kuplii ja kuplii, mutta ei onneksi vielä kiehu. Aivoissa. Meno on kääntynyt taasen samoille kierroksille kuin silloin viime keväänä ja tuntemukset sen mukaiset. Ounastelinhan tuota jo silloin loppukesästä, että täällä blogistaniassa alkaa hiljaisempi kausi. Nyt jo hävettää ja pistää mietityttämään koko räpeltäminen. Hätäisesti, viime hetkillä, olen kerinnyt heittää haasteisiin vastauksia kuvilla, mutta koskaan en enää kerkiä tekemään kierroksia muissa blogeissa. Sunnuntai klassikoiden kuuntelukin on jäänyt lauantaille, Valokuvatorstai keskiviikoille ja kovasti toivomani värikollaasi-meemi lähes holtittoman huonolle hoidolle. Backyard Beauties -blogiini olen yrittänyt heittää kukkakuvia ja Strechyard -blogiin satunnaisen kuvan, mutta tänne ei mitään järkevää. Blogiaika on ollut äärettömän rajallista.

Töitähän tuota olen paiskinut. Nyt aletaan liikkumaan jälleen siellä jaksamisen äärirajoilla. Jaksaminen saattaa olla väärä sana, mutta en parempaakaan keksi. Ehkäpä se voisi olla kestämisen äärirajoilla. Tässä duunissa joutuu aika ajoin tekemään paljon ja se ei ole ongelma. Sopii minulle. Mutta sitten kun tulee näitä hetkiä, että itse olet paiskinut iltakaudet, usein viikonloput, ja ollut varsin tyytyväinen tekemisiisi ja jaksamisiisi, niin lävähtää jotain aivan käsittämätöntä puun takaa. Toisinaan tuntuu, että kollegoilta on hämärtynyt työmoraalin käsite ja tehtävien laajuus sekä niiden vaikutuksen laajuus muihin ihmisiin. Tuntuu kuin pyörittäisi holtittomasti tuulessa pyörivää ketjua, jonka viimeinen lenkki olet. Oi, kun pystyisi, saisi, unhotaa ne muut ja niiden tekemiset / tekemättä jättämiset ja keskittyä omiin tekemisiinsä. Valitettavasti se ei onnistu. Ehkäpä niillä muillakin on liikaa tekemistä, eivätkä ole samanlaisia työnarkkareita kuin minä. No, pidetään peukkuja ettei kiehahda 😉 Helpotusta ehkä toiveissa, mutta koskaan sitä ei tiedä. Taidan huolehtia ja murehtia liikaa. Nukkumisesta olen onneksi osannut pitää huolta.

unta ja puunausta

Stressinpoistoviikkoa olen hiljakseen vietellyt suursiivouksen ja nukkumisen merkeissä. Uni alkaa olla jo normaalin levollista ja mieliala huomattavasti leppoisampi. Pienimuotoista puuhastelua sellaisten kotiasioiden ääressä  joita ei ole koko talvena tullut harrastettua (olen jopa avannut telkkarin kaksi kertaa!). Lukemaan ei vielä pysty, mutta eiköhän se tästä ennen kesälomia ala sujumaan. Tällaista stressihuippua en ole ennen kokemnut, kuulluit vain ymmärtämättä kuulemaani, että ei pysty enää rekisteröimään lukemaansa. Nyt sen sitten tietää miltä kovalevyistä tuntuu.

Duuniviikosta selvisin onneksi puhumalla; tavaten ihmisiä, haastatellen ja neuvotellen. Paperit sain jättää rauhaan ja tietokoneen lähes oman onnensa nojaan. Iltapäivisin selvisi kotiin ihmisten aikoihin ja päiväunet ovat maittaneet. Kohta puoliin voi jo alkaa tekemään kesälomasuunnitelmia. Kesä siis tulkoon!

Word Press ei edelleen anna laittaa kuvia tänne Firefoxin kautta. Ilmoittivat vian olevan tunnettu ja korjaustoimenpiteiden työn alla. Liittyy jotenkin Google Gearsiin. Kävin ottamassa sen pois päältä, mutta ei auttanut. Seuraavaksi täytynee kokeilla sen pakottamista uudelleen asennukseen. Explorerin käyttöön otto tuntuu jotenkin ylivoimaiselta, kun kaikki internet toiminnot on keskitetty Firefoxin puolelle. Joten kuvatonta aikaa tässä blogissa vielä jonkin aikaa. Ehkä.

blaah

Väliaikatiedotteena

Se ähiseminen jatkuu vieläkin, vaikka tuudittauduin jo harhakuvitelmiin ettei enää myöhiä kukkumisia. Kotiuduin vasta noin tunti sitten ja nyt taidan kaatua tuonne. Onkohan tämä joka kevät tämmöistä… No, jos ensiviikolla… tai sitten 😉 Kohta.

Jos kaikki hoitaisivat hommansa ajallaan, niin olisi toivoa!

– klassikko! –

Time, reset

timetime, reset

Uskokaa tai älkää.

Vapautin itseni päivävuoron jälkeisistä:

– iltavuorosta

– yövuorosta

– viikonloppuvuoroista.

Keväiset illat ja viikonloput ovat jälleen omassa vapaassa käytössäni.

Time, reset:

– tuuraaja!

Voin siis hautautua rauhassa kammiooni kirjallisten suoritteiden ääreen.

Höyryämään.

Jep.

🙂

tehosairaanhoitoa!

Jo kävi kätevästi tämä lääkärireissu, tai siis terveyskeskusreissu. En ole oikein varma miksi tätä aamun reissua pitäisi kutsua 😮 Tasan kahdeksalta olin oven rivassa kiinni ja numerolla neljä jonottamassa ilmoittautumisluukulla tuossa massiivisessa betonimöhkäleessä, jonka käytävillä seurailin punaisia viivoja löyttäkseni oikean luukun rakennuksen syvistä syövereistä. Ja nyt todellakin voidaan jo puhua paikasta, johon aurinko ei paista!

Aamun hiljaisuudesta johtuen työvuoro näytti varsin verkkaisesti aloittavan toimensa, mutta muutaman minuutin odottelun jälkeen numero neljä jo kilahti numerotaululle. Nimi, kelakortti, puhelinnumero ->taudin pikakuvaus  -> labraan  -> odotushuoneen penkille.  Eihän siellä muita ollut lisäkseni kuin pari pientä korvatautipotilasta sekä epätoivoisesti ulospääsyreittiä etsiskelevä paniikkihäiriöinen nuori nainen, joka vartioiden toimesta kannettiin pihalle.  Huusivat nimeltä hetken odottelun jälkeen -> resepti kouraan hoitajalta siinä keskellä odotusaulaa ja pihalle! Pihalle pääsin omatoimisesti ilman vartioiden apua. Lääkäriä en siis nähnyt lainkaan. Nimikirjoituksesta antibiottireseptissä  päätellen kai siellä joku oli paikalla ollut.

Kyllä siinä oli taas kuulkaa pikkukaupungin kasvatti ihmeissään tämän suurseudun tehotoimintaan!

Ei valittamista, olen aivan tyytyväinen saamaani hoiteluun. Eipä sitä olsi moneen kertaan jaksnut selvitellä ja jos kerran tulokset olivat noin selkeät, niin mitäpä sitä turhia niiden pienten korvavaivaisten odotteluaikoja lisäämään.

Avoinna olevan apteekin löytäminen oli suurempi proggis tuohon terveyskeskuskäyntiin verrattuna. Eihän niitä aivan joka kulmalla näin Pitkänäperjanataina auki ole. Eikä ne siellä terveyskeskuksessa edes tienneet missä mahtaisi olla ovet auki. Poikkesin kotona katsomassa netistä ja suuntasin kohti Tapiolaa odetettuani sen verran, että saivat ne ovet auki. Helsingistä olisi tietysti löytynyt, mutta kuka sitä nyt sairaana sinne asti 😉

Pitkäperjantai siis!

Ja nyt nukkumaan ja parantelemaan. Moikka.

‘blogiloma’

Jouduin pitämään parin päivän blogiloman, tosin se tuntuu kovasti paljon pidemmältä. Alkoivat mennä uniin ne työhuolet tai oikeammin herättivät keskellä yötä miettimään. Ei ahdistusta vaan sitä toista… itseään. Tuo on sen sortin hälytyskello, että päätin ryhtyä välittömiin torjuntatoimenpiteisiin. Ensin kerroin – rauhallisesti – mielipiteeni miksi ollaan töissä juuri tuolla missä ollaan ja mitä on asiakaspalvelu sekä sen toteuttamistavat meidän tapauksessa. Suurin osa taisi mennä kuuroille korville näin tämän päivän valossa tarkasteltuna. No, ehkä se joskus…

Sitten tulin kotiin ja siivosin ja siivosin ja siivosin… Tulppaanit nimittäin alkoivat makoilla keskenään:

tulppaani lepoaika

Seuraavaksi päätin pistää Pääsiäismunat hyötykäyttöön pinaattimuffinitaikinaan:

muna1 munan rikkomis talkoot

Sitten otin hemmottelupäivän (ylityövapaan) keskelle viikkoa ja vietin laatuaikaa hyvän ystävän seurassa. Makoisat naurut tekevät aina terää.

Että ei sen kummempia. Täällä ollaan visusti, kotijoukoissa. Myös pyhien seutu. Perinpohjaisen siivouksen taustalla oli myös esirituaali viikonlopun urakkaa silmällä pitäen. Pitäisi nimittäin väsätä se täydennysopintojen lopputyö lopulliseen kuntoon ennen kuin olen todella pulassa. Duunissa nimittäin odottaa kevään suururakka putkahtamistaan ilmoille ja viimeaikaisten tapahtumien valossa synnyttämään pääsen yksin minä. Ja tässä ei edes auta noiden pääsiäismunien etukäteen murskaaminen.

Taidan tarvita sijaisen niihin normihommiin, jotta voisin keskittyä ihmisten aikoihin vuorokaudesta tuohon extraan. Eli jos siellä on kuulolla joku, joka haluaa tehdä 2-3 viikon keikan ja arvelee osaavamsa, edes sinne päin, toimenkuvaani liittyviä asioita, niin pistäköön sähköpostia. Olen aivan vakavissani! Mitään ihmeellistä ei tarvita, melkeinpä näillä blogitaidoilla selviäisi 😉