How to Survive November 09 – todistusten jako

Marraskuun selättäminen käy vuosi vuodelta mukavammaksi. Tämän vuotinen virtuaalitaiteilu tuotti suunnattomasti iloa ja nautintoja. Osallistujien sankka joukko ja into tehdä näitä annettuja tehtäviä yllätti minut täysin. Meno kiihtyi loppua kohden ja porukalla saimme 40 erillistä virtuaalista taideteosta aikaiseksi + kollaasit päälle. Huikea määrä! Loppuja vielä viimeistellään ja ripustellaan Galleria Selätyksen seinille tämän viikon ajan. Tulevana lauantai-ehtoona pidetään ISOT loppubileet.

Perinteiseen tapaan Joulukuun ensimmäisenä jaetaan Marraskuun Selättäjille todistukset:

November Survivor 2009 -nappi blogiisi

(Tämä nappi on ladattavissa myös Photopucketissa pienenä ja hieman isompana.)

Lämpimät Kiitokset kaikille osallistujille! Olette minun inspiraationi suuri lähde!

Arleena
Demetrius
Elegia
Hirlii
Hoover
Itkupilli
Muualla
Mutkimus
Realistinen opitimisti
Savisuti
Susupetal
SuviAnniina
Tuima
Typo-Ari
Uuna
Vaiheinen

Erityisen lämpimät kiitokset Galleristille, ilman hänen ahkeruuttaan tästä olisi tullut pannukakku!

Alussa hieman pelkäsin osaisinko vetää tätä, mutta taidot karttuivat matkan varrella ja kierrättäminen helpottui. Välitehtävät ja -etapit antoivat aina uutta potkua, kuten myös eri rinkien niin erilaiset työskentelytavat. Oli suunnattaman kutkuttavaa käydä kurkistelemassa kansioissa minkälaisia lisäyksiä kuviin oli tullut. Joskus ne hieman yllättivät ja kuvat lähtivät muokkaantumaan aivan eri suuntaan kuin osasi kuvitella. Se teki tästä todella jännittävää seurattavaa.

Kuvankäsittelytaidot kasvoivat matkan varrella aivan huomaamatta. Opin tekemään lisäyksiä, joiden tekemisestä olin osannut vain haaveilla. Into jatkaa värkkäämistä kuvien parissa kasvoi entisestään. Henkilökohtaisesti sain jälleen marraskuusta uutta potkua ja sehän meni loppujen lopuksi ohitse kuin siivillä.

Ei kai sitä kohta ala jo odottelemaan – marraskuuta!

Todistus – November Survivor

Komeeta menoa oli tuo marraskuu. Ja edelleen yhtä viheliäinen kuin aina ennenkin. Tämän marraskuun aktiivisuustaso oli harvinaisen korkealla ja lienneekö asiaa edesauttanut ‘Marraskuun selätysprojekti’. Jossain vaiheessa kuukautta meno yltyi jo niin päätä huimaavaksi ettei ‘How to Survive November 08’ tehtäville meinannut löytyä aikaa. Päivän pysäyttäjinä ne toimivat loistavasti ja antoivat uutta inspiraatiota arjen kiemuroihin. Päivisinkin tuli toisinaan pysähdyttyä miettimään sen hetkistä tehtävää tai huomioimaan ympäristöstä aiheiseen liittyviä asioita. Kuun puolen välin jälkeen meinasi iskeä ‘tehtävien tekijän blokki’ ja tuska selviääkö tästä. Sitten piti nukkua hieman lisää, jotta mielikuvitus alkoi taas toimimaan.

Marraskuu -08 aktiviteetteja:

  • tein kaksi ammatilliseen kehittymiseen liittyvää megaluokan tenttiä ja läpi meni (eivät liity niihin Jyväskylän opintoihin)
  • ensiapukurssin suorittaminen
  • varsinaisiin opintoihin liittyvän laajan etätehtävän tekeminen (sitä muuten duunasin nämä viimeiset blogihiljaiset päivät ja yöt)
  • suursiivous
  • työaikaan aloitettu uusi työhön liittyvä koulutus, joka jatkuu seuraavat kaksi vuotta (tällä viikolla alkaa toinen vuoden kestävä – huokaus)
  • kävin töissäkin (siellä aika on kyllä mennyt enimmäkseen osaston ulkopuolelta tulleiden säätöjen järjestelyyn ja torjumiseen) ja taisin hoitaa hommatkin
  • kävin Oulussa työmatkalla parin päivän varoitusajalla
  • lueskelin Morganin Kielikuvia
  • harrastin liikuntaa
  • kävin Hesassa parikin kertaa ja kerran Vantaalla
  • luin lakia
  • kävin ulkona työkavereiden kanssa pari kertaa
  • piirsin muutakin kuin tänne
  • nukuin – nukuin – nukuin – nukuin – nukuin – nukuin – nukuin….

Ällöttävä kuukausi! Enhän mä ole koko alkuvuoden aikana saanut noin paljoa aikaiseksi yhteensä!

Todistuksen jako:

Ikinä en olisi osannut arvata että näin suuri joukko osallistuu tähän projektiin tavalla tai toisella. Uusia mukavia blogituttavuuksia tuli myös tämän kautta. Ilman teidän seuraanne en olisi tästä marraskuusta selvinnyt näinkin vähin vaurioin. Siispä haluan ojentaa teille pienen muiston tämän marraskuun selättämisestä.

nappi

Leijonainen, Savisuti, Susupetal, Itkupilli, Tuima, Vaiheinen, Kuuselan Pekka, Koskikara ja HaloEfekti

piirsivät, runoilivat, videoivat ja taiteilivat koko kuukauden seuranani. Huikean luovaa porukkaa! Tehtävän antajan homma oli helppo ja ihastuksesta mykistyneenä ihailin upeita oivalluksianne, pienten vihjeiden perusteella tehtyjä teoksia.

Sydämmellinen kiitos kaikille osallistujille ja kannatusjoukoille!

Julkaise ‘todistus’ blogissasi ja olet marraskuun selättänyt.

Pisteitä ja viivoja en aio vielä jättää, sillä niin hyvinä inspiraation lähteinä ne toimivat 🙂

Edit 2.12 klo 6:52

Koko illan minua vaivasi, että joku jäi ja niin minä dementikko sitten otin ja unhohdin erään osallistujan ja ‘How to Survive November’ -tehtävien tekijän jo kahden vuoden ajalta. Lähtölaskennan jälkeen -blogin MM on ahkeroinut näiden tehtävien parissa ja on ollut mukana kannustamassa näitä selätysprojekteja ahkerasti. Kiitos MM!

Ja nyt vaivaa muuten vieläkin…

Edit 2 2.12 klo 19:56

Onneksi Inkivääri ilmoittautui. Voi tätä noloutta.