Vaiheisen viime sunnuntaisen klassikon innottamana tein tässä viikon varrella muistojen matkan amerikkalaisiin suosikkisävelmiini, klassikoihin joita harvemmin enää kuulee. Näistä yksi on America -bändin ensimmäinen hittibiisi bändin nimeä kantavalta ensialbumilta vuodelta 1972. Tämä ei koskaan tainnut olla kovin tunnettu tällä puolella valtamerta, mutta Amerikassa se nousi listojen ykköseksi aikoinaan.
A Horse with No Name
Tästä biisistä ollaan montaa mieltä ja ilmestyessään se jopa pistettiin soittokieltoon mm. Kansasissa arveluttavien sanoitustensa vuoksi. Minulle se kuvaa preeriaa, olkoot muut mitä mieltä tahansa!
***
Edit 1 – 11:56
Klassikoita pyörii tänään levylautasilla ainakin näissä blogeissa:
Halo Efektin viikon biisinä on myös aikamoinen klassikko!
Edit 2 – 12:32
Susupetal ja odotettu klassikko 😉
Edit 3 – 14:53
Mariar tuli mukaan elävän legendan loistavalla tuotoksella 🙂
Edit 4 – 18:20
Vaiheisen ‘Someday classic’ soittaa myös tänään huikeaa klassikkomusiikkia 🙂
Parallel Lines 
Voi ihan yksi mun ehdottomista lemppari biiseistä. Mutta olin jo koko biisin unohtanut, nää sunnuntaiklassikot on kyllä siitä kivoja, että muistuu sellaisia biisejä mieleen, joita ei todellakaan halua unohtaa. Mä en tiedä, mulle tuli hämärä muisto mieleen, että tekikö joku suomalainen bändi tästä suomenkielisisen version. Sehän oli vielä tapana 70-luvulla.
Jep. Komea on kappale. Kieltämättä tuo on hieman tuntemattomampi, vaikkakaan ei tuntematon. Hyvin pääsee sunnuntai tuollakin vauhtiin.
Onhan tuosta tehty Petri & Pettersson Brassin versio nimeltään “Päättömällä pollella”, sanat Jukka Virtanen.
Joskus kun tätä on radiossa kuullut niin olen ajatellut, että Neil Young laulaa tämän biisin, niin on samanlainen ääni. Hyvä klassikko, tuttu, mutta unohdettu..
Oli tämä iso juttu Suomesakin, niin kuin Vaiheinenkin jo mainitsi, niin suomenkielinenkin versio on tehty jo silloin kauan sitten. Vanha tuttu biisi, jota on tullut kuunneltua paljon. Kiitos tästä!
Tämä soi aikanaan päässä ja paljon. Olin aivan unohtanut koko bändin, onneksi on sunnuntaklassikot, jotka muistuttavat mieleen paljon ja hyvää.
Pingback: Nuo ihanat, raavaat miehet polvihousuissaan « Viides rooli
Oi, miten hieno biisi! Kiitos, kun muistutit tästä.
Itkupilli,
Arvasin! 😉
Vaiheinen,
No siinäpä unhohtumaan päässyt bändi, Petri & Petterson Brass! Wow. Nyt kun muistilokeroita pistit raksuttamaan, niin tuo käännösversiokin alkaa pikkuhiljaa palailla. Pika kuukkelointi paljasti tuon olevan Siiri Nordinin esittämänä mukana tuossa ‘Sanat, Jukka Virtanen’ -albumilla, joka tässä hiljattain ilmestyi. Joten radiosoittoa saattaa olla tiedossa.
Sooloilija,
Siitä on niin kauan 🙂
Tuima,
Olkaapa hyvä 🙂 Oli tämä iso juttu silloin, mutta ei enää kuule missään. Valitettavasti. Paitsi Lepiksen CD-soittimessa 😀
Susupetal,
Tämä pulpahtelee päähän edelleen mitä ihmeellisimmissä paikoissa 😉 Onneksi on sunnuntaiklassikot. Tästä on muodostunut todella riemullinen juttu!
Viides Rooli,
Ollos hyvä 🙂 Tästä kannattaa muistutella. Luulisin…
Tästä sen huomaa, miten heikosti tunnen 70-luvun alkuvuosia, eli vieras, muttei lainkaan huono. Mielenkiintoinen sekoitus 60-lukulaista folkia ja 70-lukulaista psykedeliaa, ja taitaa jossain olla vähän roots-tyyliäkin. Silti kitarointi on jo sähköistä ja percussio tavallista folkia vahvempaa. Hyvin kiinnostava.
HannaH,
Wow miten hieno analyysi 🙂 Tämähän on itseasiassa kirjoitettu ja äänitettykin Brittein saarilla, pojat vain muistelivat miltä se preeria oikein maistuukaan. Aika hyvin purkitettu silti 🙂
Tää American kappale on vanha lemppari. 🙂
Haluan liittyä sunnuntaiklassikkolaisiin, jos mukaan mahtuu. Willie Nelson ja itselleni mieleinen lehmipoikalaulu löytyy täältä: http://mariarkaks.vuodatus.net/blog/1595525
Mariar,
Tottakai ja tervetuloa Sunnuntai klassikkotareksi 🙂 Oiva valinta, Willie on huikea lauluntekijä.
jep jep. tämä oli hyvä, oisi unohtunut kyllä minulta ellet olisi penkonut esille.
Hirlii,
Eikös vain. Mukavaa että muistit, tätä kannattaa aina kuunnella.
Kyllähän tämä täyttää hienosti sunnuntaiklassikon saappaat, mutta henk.koht.pidin ja pidän vieläkin enemmän American toisesta piisistä, Ventura Highwaysta.
HaloEfekti,
Niin, America on jälleen niitä bändejä että vaikea sanoa mikä biiseistä on paras. Tähän sisältyy taas hieman muutakin, siis niihin muistoihin 😉 Olisihan niilä vielä tälle samalle viivalle nostettavia muitakin, kuten ‘Tin Man’ ja ‘Lonely People’.
Ei auta kuin viheltää, jos ei hevolla ole nimeä.
H.M. Juhani Hämeenjussi,
😀 😛 😀
Hyvä biisi, mutta ei tosiaan tainnut olla suuri hitti Suomessa.
Mä olen aina pitänyt tuosta biisistä, tulee monta juttua mieleen…
Kari,
Niin, mutta kun ei oikein muista niin kauaksi 😉 Pitäisi päästä kuulemaan tuo käännösversio, niin saattaisi alkaa raksuttamaan.
Hei Yaelian,
Tervetuloa kuuntelemaan sunnuntaiklassikoita! Tuo biisi on todellakin täynnä muistoja 🙂