Sunday Classic – 150810

Kesän automatkoilla tuli myös kuunneltua paljon, pitkästä aikaa, tämän päivän valintaani. Tom Petty and The Heartbreakers taitaa olla yksi meikäläisten radiokanavien eniten syrjitty perusjenkkimusiikkia soittava yhtye. Tältä istumalta en edes muista milloin olisin heitä radiostamme kuullut. Ehkä joskus 90-luvulla. Tälle syksylle taidetaan tarvita sisua ja joten tästä, huikealla soittajakaartilla terästetystä videosta, sitä on hyvä ammentaa:

– I Won’t Back Down –

‘I Wont’ Back Down’ löytyy Tom Pettyn ensimmäiseltä sooloalbumilta, ‘Full Moon Fever‘ ja julkaisuvuosi oli 1989. Biisin ovat kirjoittaneet yhdessä Tom Petty ja Jeff Lynne, joka on taas ehkä parhaiten tunnettu ELO:sta. Noihin aikoihin herrat puuhasivat paljon yhdessä, mm. soitellen Traveling Wilburys -bändissä. Videolla herrojen mukana ovat George Harrison, Mike Campell ja Ringo Starr. Ei hassumpaa.

Tom Petty and the Heartbreakers kotisivut

19 comments on “Sunday Classic – 150810

  1. Rakastan Tom Pettyä! Tai tarkalleen ottaen hänen musiikkiaan.
    Olen ihmetellyt samaa: miksei tätä radiossa paljon kuulu? No, minulla on onneksi levyllä ja saan kuunnella silloin, kun mieli tekee 🙂
    Pettyn musiikki tulee pintaan jaksottain, se liittyy tietynlaiseen mielentilaan.

    • Mymskä,
      Tuo mielentila juttu on totta, useankin artistin kanssa. Petty oli jo hieman päässyt unohtumaan, ennenkuin päästelin autossa volyymit täysillä ja muisteloin.

  2. Tom Pettyä en ole kuullut enemmin tai en ainakaan muista kuulleeni. Jeff Lynne ja ELO ovat tutumpia. Kyllähän tämä sisubiisiksi sopii, silloin kun ei ole halua antaa periksi.

    • Hirlii,
      No niin, tuntematon. Harmillista, mutta ei niin yllättävää. Silloin 80-90 luvuilla tätä saattoi kuullu himpun verran, mutta ei oikeastaan enää missään. Paitsi meillä 😉

Leave a reply to Kari Cancel reply