Sunday Classic – Teemasoitto 13

Pitkään toivottu, useasti esitetty, aihe Sunnuntaiklassikoiden teemasoitoksi tulee tässä:

Musikaali on näytelmä tai elokuva, jossa teatterinomaiseen toimintaan ja vuoropuheluun on lisätty ajan viihdemusiikin tyylissä toteutettuja laulu- ja tanssinumeroita. Lähde Wikipedia

Musikaali-teemasoiton säännöt:

  • kappaleen pitää olla ensisijaisesti sävelletty teatterin lavalla tapahtuvaan musikaaliin (elokuvamusikkaleista voi olla myöhemmin oma teemasoitto)
  • kappale ei saa olla, yksi noista nykyisin paljon harrastetuista, jonkun artistin tai bändin hittibiisien ympärille rakennetuista musikaaleista
  • kappaleesta voi/saa olla elokuva myöhemmin tehtynä

Riemukasta viikkoa musikaalisävelmien parissa!

20 comments on “Sunday Classic – Teemasoitto 13

  1. Osallistun mutta mahtaakohan tulla paljon samoja… No, samassakin musiikaalissa on useita kappaleita. Aion kumminkin lähteä varuilta sillä mielellä liikkeelle ettei mene liian ilmeiseksi.

    • Halo E,
      Tokkopa se haittaa vaikka samojakin tulisi. Turha kai tästä liian monimutkaista on tehdä, jää pian ne suursuosikit soittamatta.

  2. No höh. Mä oon niinku aina ihan hukassa näiden kanssa…

    Juuri kun olen päässyt klassikkojenvenyttelykiertueellani _Kiinaan_, niin nyt pitäisi keksiä teatterilavalla vetäisty musikaalibiisi. Ja mä kun ajattelin seuraavaksi matkustaa Mongoliaan, Tiibetiin tai Laosiin… (mä en tiedä harjoitetaanko noissa maissa teatterimusikaaleja ja jos, niin missä muodossa:-)

    • Hirlii,
      No se taisi olla siinä syöttinä 😉

      Loistava linkki! Kiitän ja kumarran koko soittajakaartin puolesta! Myös Tiibetiläisten 😉

      • Tosiaan. Mielenkiintoinen sivusto tuo:-) Tosin, kaipaamiani tiibetiläisen jazzperinteen ympätille rakennettuja musikaaleja sieltä ei taida löytyä:-) Mutta eipä hätää. Alkuperäiseen musikaaliongelmaan löytyi ratkaisu vähän toisesta suunnasta…

  3. Yllätys oli se, että löysin yhdestä länsimaisesta musikaalista myös aasialaisen version. Youtube on aika verraton paikka. Aasialaisperäisiä musikaaleja on tullut vähemmän kuunneltua, mutta oletettavaa on, että tämäkin musiikinlajityyppi on olemassa kaikissa kulttuureissa. Hyvä jos löytyi joku mielenkiintoinen veto, Vaiheinen.

  4. Jaahas, tämä onkin minulle aika hankala pala. Musikaalit ovat aika kaukana omista kuuntelulistoistani, en ole koskaan niihin tykästynyt. Saapas nähdä löytyykö mitään…

    Viime viikon klassikko jäi laittamatta kun wp ei päästänyt minua katselemaan mitään blogeja (omaa tai muidenkaan) koko sunnuntaina. En tiedä olisko muilla samaa ongelmaa? Kyllästyin sunnuntai-iltapäivänä enää edes yrittämään. Maanantaina kaikki taas toimi normaalisti.

    • Uuvana,
      No täytyy tunnustaa ettei ne levylautasella soi, mutta kai niistä jotain tietää kuitenkin 😉
      Minulla WP toimi aivan ok koko sunnuntain. Omituisia häiriöitä siis.

  5. Ounou, nyt joutuu kyllä Irwiskin passaamaan klasarit tällä kertaa… Kas kun on tuo musikaalipuoli täysin vierasta maaperää 😮 – Elokuvateemasoitto sen sijaan olisi helppoa kuin heinänteko 😀

  6. Pingback: Sunnuntaiklassikko: musikaali | Merkintöjä Melukylästä

Leave a reply to lepis Cancel reply