Neljäs kuva neljännestä kansiosta on tämän uusimman meemin teema, johon törmäsin tällä kertaa Omenapuun alla. Nyt näyttävät olevan varsinaiset meemiviikot meneillään blogistaniassa. Hauskojahan nämä!
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.
Helpommin sanottu kuin tehty näin omalaatuisen arkistointijärjestelmän omaavalle ihmiselle. Kuvani olen arkistoinut useampaan paikkaan, joista ehkä kaikkein kattavin valikoima löytyy lukemattomilta cd-levyiltä ja ulkoiselta kovalevyltä. Päädyin kolmeen kuvaan, jotka ovat eri kameroilla kuvattuja. Jokaiselle kameralle on nimittäin omat kansionsa.
Filmijärkkäri Nikon F601, jolla kuvasin pääsääntöisesti vuodesta 1990. Laaja otos filmikuvista on digitaalisessa muodossa ja niitä löytyy pääsääntöisesti ceedeiltä. Koneelta löytyi ‘Kuvat’ -pääkansio ja sen neljännestä kansiosta neljäntenä kuvana oli tämä Jyväskylässä vuonna 2006 kuvattu rantamaisema:
Varhaisen toukokuisena aamuna kuvattu Jyväsjärveä kiertävän kevyenliikenteenväylän, Rantaraitin, Jyskän puoleiselta rannalta. Joskus tuossa on tullut käytyä uimassa. Nykysin tuo laiturinpätkä on jo poistettu.
Pikku-Nikon eli Coolpix P5000 tuli vuoden 2007 kesäkuussa ja sillä kuvattujen kuvien neljännestä kansiosta löytyi tämä Backyard Beauties harjoitelma:
Pihlajankukkia kuvattuna Jyväskylässä. Tarkalleen en muista mitä etsin, mutta tämä on ilmeisesti ensi otoksia kohti kukkakuvausta.
Nikon D80 tuli syksyllä 2008 ja sen neljännen kansion neljäs kuva on alumiinia:
Nämä komeassa rivissä ja siistissä järjestyksessä kuormaansa odottavat kottikärryt löytyivät Kirkkonummelaisen rautakaupan takapihalta syyskuussa. Rautakaupat ovat mielenkiintoisia paikkoja!
Kehtaako tässä toisen kerran yhden viikon aikana samat ihmiset haastaa… Ja miksi ei kehtaisi, joten Vaiheinen, Kari, Timo ja Hamalainen kurkistus kuvakansioihin olisi paikallaan 🙂
Edit klo 21:18 Halo Efekti ja Inkivääri olivat haastaneet minut myös tähän meemiin ennenkuin kerkesin iltakierrokselle blogistaniaan. Joten olipa hyvä valinta laittaa kolme eri kuvaa, nyt on jokaiselle haastajalle yksi 😉
Mainio tapa tallentaa kuvat kameran mukaan. Ovat kovasti eri näköisiä, mikä lienee enemmän sattumaa. Kottikärrykuva on eniten tämän blogin tunnelmaa, BB ihan jotain muuta.
Katriina,
Ne ovat niin erilaisia laadultaan ne kuvat, joten tämä arkistointijärjestelmä helpottaa niiden käsittelyä. Toki myös muistan suurin piirtein mitä olen milläkin kameralla kuvannut. Pitäisi siivota niistä turhat pois, mutta koskaan ei tiedä mitä tarvitsee… 😉
Joo. Jaa. Otetaan tämäkin haaste vastaan sillä idealla, että vastaan kerralla nyt jo jonossa oleviin haasteisiin. Ei, en minä laiska ole, mutkun täs on nyt näitä juttui kirjoitettavana… 🙂
Ja sieltä neljännestä looterista löydetyt kuvathan ovat tuossa sangen mielenkiintoisia. Varsinkin tuo kottikärryjen kokoontumisajo on lähes sci-fistinen idea 🙂
Vaiheinen,
Et sinä laiska jouda olemaan sitä vauhtia kuin kirjoittelet asiaa. Hyvä, että edes joku 😉
Kottikärryt olivat sen verran suorassa ojennuksessa, että ei niitä voinut ohittaa. Mieleni toki teki mennä kokeilemaan toimisiko domino-efekti, mutten tohtinut.
Tämä meemi leviää paremmin kuin norovirus!
Järjestelmällistä tuo eri kameroiden kuvavarastointi. Nuo kottikärryt ovat hauskoja.
Susupetal,
No niin on kova leviämään, mutta tämä on hauska ja harmiton meemi 🙂
Kyllä vain puhtaat kottikärryt ovat komeita vempeleitä!
Kivoja kuvia – tuttuja maisemia Jyväsjärven rannalta ja hauska kottikärrykokoelma:)
Kiitti haasteesta, helppo juttu 🙂
Tulihan se haaste, katselinkin tätä meemiä tuolla jossain ja tarina onkin jo valmiina mielessä… ainakin vähän. Thnx! 🙂
Hyviä kuvia sulla!
Inkivääri,
Mitä, oletko sinäkin Jyväskylän tyttöjä?
Kiitos Kari,
No hienoa että otat haasteen vastaan, luulisi kävelevällä kameramiehellä olevan paljon neljänsiä 🙂
Kiitos Timo,
Mielenkiinnolla jään odottamaan kuvaa ja tarinaa.
Kiitos haasteesta, mutta kun nuo meemijutut eivät osu blogini profiiliin. Piti kuitenkin katsoa Työkuvat-kansion neljännen alakansion neljäs kuva, jossa Hamalainen poseeraa ennustusasennossa. Aika on kai jolloinkin toissavuonna ja kuvan otti varmaan Päivi tai Eeva. Jos haluat nähdä kuvan, laitoin sen sivulle http://hamalainen.vuodatus.net/blog/archive?&y=2004&m=01 eli arkistossa 1.1.2004.
Hamalainen,
No taipuihan se meemeileen ja komea kuva onkin 🙂 Ihan ittesä näköinen!
Pingback: Peruskärryt « Parallel Lines