Kenen idea se oikein oli, että aloitan kuvaamaan niitä luonnonkasveja ja samalla yritän opetella tunnistamaan niitä??? Eihän tästä tule mitään! Tänäkin iltana olen tuntitolkulla yrittänyt tunnistella ja koska kesken ei voi jättää, niin löydettävähän se oli! Alku vaikuttaa aina varsin helpolta; tämähän on joku tädyke… aukaisen kasvion ja boom! Tiedättekö kuinka monta tädykettä meillä kasvaa, kysyn vaan! Aikasen monta, on kuulkaas lehtoo, orpoo, pohjan, vapua, loistoo, mätästä, rohtoo, nurmee, vuoree, luhtaa, ojaa, etelää, konnaa, vettä, tahmaa, ketoo, kevättä, hoikkaa, muukalaista, peltoo, kiiltoo, himmeetä, persialaista, kaukasialaista, murattia, rantaa, tähkää ja puutarhaversiot päälle! Vaivalloisen tunnitamisen jälkeen toteankin postaamakseni aikomani kuvan olevan aivan paska!
– paskakuva –
Kirjahyllystä löytyy metrin verran kasvikirjoja ja silti tämä on äärettömän vaikeaa. Niitä on jo sen verran että viime viikolla kuulin kommentin: “Kirjahyllyä katsellessa luulisi jonkun ituhipin asuvan täällä”! Nettikasvioilla ei oikeastaan tee mitään, sillä suurimmassa osassa kuvat ovat varsin pieniä ja huonosti luettavissa. Joten ei auta kuin turvautua noihin kirjojen teksteihin kuten: saattaa olla paljas tai karvainen, ehytlaitainen tai matalahampainen, lapa puikea – pitkulainen tai usein herttatyvinen, isoryhäinen – luiskahampainen… arrrghhh… vähemmästäkin epämääräisyydestä sekoaa.
Miten ihmeessä mä olen jokus saanut jonkun luonnonkasviherbaarion kerättyä, tunnistettua ja vielä hyväksytettyä! No syötin sille sijaiselle, joka joutui sen tarkastamaan vakkari maikkojen kieltäydyttyä kunniasta (kai ne tiesi sen olevan aivan luokattoman huonon), sen vanhan stoorin lapsuuden traumoista. Osahan teistä on tämän jo kuullut, joten nyt voi lopettaa lukemisen. Lapsuuden traumat luonnonkasvien suhteen tulevat tietysti siitä, kun joka talvi minulle siellä pienessä keskisuomalaisessa kylässä luvattiin kesälomamatkaa Helsinkiin ja Linnanmäelle, kesän koittaessa löysin itseni jostain lapista itikoiden syötävänä prässäilemässä pakettiauton perässä kasveja serkkujen herbaarioihin. Ja vieläkään en ole päässyt Linnanmäelle!
Edit 14.7.2009 Vaiheinen kirjoittaa muuten luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen puolesta asiaa.
Parallel Lines 
Et vieläkään ole päässyt Lintsille? Siellähän se edelleen on paikallaan:-)
No mutta… toisaalta, ovathan ne kasvit komeampia? Se on kyllä totta, että joskus jonkun luontoelementin tunnistaminen vaatii varsin sujuvaa kirjallisuusduunia, kun CD:t yms. ovat mitä ovat. Toisaalta, eikös noista saisi sellaisen nettipalvelun, jossa voi edetä ikäänkuin wizardin kautta (siis… kysytään loogisesti kysymyksiä ja karsitaan vaihtoehtoja, jonka jälkeen on enää vain pari jäljellä). Vai onko tuollaisia jo olemassa?
Niin. Ja sitä paitsi. Se on tärkeää, että joku kuvaa ja tunnistaa.
Vaiheinen,
Joskus se vain on niin tuskallista! Toisaalta se kasvattaa sitä meikäläisen olematonta kärsivällisyyttä 🙂
Tiedän yhden tuollaisen ohjelman tehdyksi puuvartisille, mutta näistä luonnonkasveista en tiedä. Eikä tuokaan ole julkisesti netissä. Tämä Luontoportin sivusto on aika hyvä: http://suomi.luontoportti.5dvision.ee/ ja tietysti Pinkka http://www.helsinki.fi/pinkka/ Mutta silti kirjat ovat vielä parempia tähän touhuun. Pitäisi varmaan aloittaa vain selailemaan niitä ja laittaa merkki sivulle jossa on joku kuvaamani kasvi mieluimmin kuin etsiä jotain tiettyä… No, onhan noita kesäöitä vielä jäljellä 😉
Herranjestas, et ole vielä käynyt Lintsillä! Pikapikaa sinne vain heti kun ehdit.
Mäkin ihmettelen että joskus tunsin noita luonnonkasveja niin hyvin ,pakon edessä tietenkin, kun joutui niitä keräämään silloin aikoinaan, mutta tänään en varmaan melkein mitään tunnistaisi….
Yaelian,
No en ole! Ohitse mennyt useamman kerran 🙂 Susupetal lupasi viedä, onneksi.
Se tässä touhussa ärsyttävintä onkin, että ne unohtaa saman tein. Tuskin enää muistan mitä tuonne BB-blogiin viime vuonna nimesin 😦
Kaikki kuuluvat joukkoon.
H.M.Juhani Hämeenjussi,
Kaikki!
Mä en joutunut koulussa keräämään kasveja, siksi mulla onkin vähemmän kompleksinen suhtautuminen niihin. Vaikka minua tuttavapiirissä yleisesti kuvaillaan “mokomaksi puskannuuskijaksi” – en suhtaudu luontoon suorittamisena (latinalaiset nimet on aivan samantekeviä), nautin vaan… 😀
Ja silti sä tunnet niitä paljon enemmän kuin minä!
Yritän pitää sosiaalisen verkostoni pienenä, joten en tunne kasveja.
Joo, Lintsille mennään joku päivä.
Jippii!!!
Minä sain kerätä lapsena kasveja, kaksi kesää. Se oli hauskaa hommaa: prässäily ja tunnistaminen. Sain harvoin täysiä kymppejä koulussa, mutta näistä sain. Kasvitutkimuksesi herättävät ihailuni, ja kuvasi ovat valtavan ihania. Niistä on ensi talvenakin hirveästi iloa katsojalle. Sitäpaitsi: et ole p***a.
Hirlii,
Ei kai! Ja vielä hauskaa… mnnnn… 😉
Kiitos näistä kauniista sanoistasi 🙂 Kannustaa eteenpäin.
Vanhemman veljen kanssa oli pientä kisaakin, hän löysi suolta yhden lihansyöjäkasveistamme. Se oli pitkään kesätalomme pöydällä, syötettiin sille kärpäsiä.
No, kyllä minustakin on vaikeita tunnistettavia monet kasvit.
Toiset ovat melekin samannäköisiäkin vielä.
En mä tunne, kuin ihan tavalliset kukat, en vaan muista, dementtia on iskenyt varmaan!:-D
Harakka,
Sepäs se, samannäköisiä mokomat! Pitäisi olla luupit sun muut vermeet jatkuvasti mukana, jotta voisi tutukia karvat ja niiden kasvusuunnat heti 🙂
Sori, tämä postaus sai mut hihittelemään. Mutta vakavastsi ottaen, kyllä tuo lapsuusmuisto vaikuttaa todella traumaattiselta. Tykkään edelleenkin Lintsistä ja silloin lapsena se oli jotain aivan superhuippua. Kasvien prässäilyä sen sijaan… hihhih – eikun siis hirveetä, snif!
Abana,
Saa hihitellä ja mielellään niin 🙂 Tämä ei nimittäin ollut kovin vakavalla nootilla kirjoitettu postaus 😀
Jos on jäänyt Linnanmäki väliin, on ainakin kuuleman mukaan kasvimaailmaa koettu.
Hyvä tietää keneltä voin kysyä, kun kasvien nimet ei ole tiedossa.
Arleena,
Meikäläisen kasvituntemukseen ei hirveästi kannata luottaa, mutta tiedän mistä etsiä 😉
Suotta vähättelet, kyllä sinä kasveja tunnet ja mitä enemmän se kiinnostaa, sitä ahnaammaksi tulee opettelemaan lisää.
Minä olen hulluna kasveihin. Se juontaa juurensa jo kouluajoilta, niistä kasvien herbaarioon keräilyvuosista ja latinalaisista nimistä jne. Löysin vasta ikivanhan kasvikirjanikin, vuodelta 1956, mutta eipä nuo kasvit ole muuksi juuri muuttuneet.
Sinulla on kuvaamissilmää ja taitoa!
Lintsi on vaan raha pois ja pää pyörälle!
Aimarii,
Oikeasti! Tunnen kyllä ns. puutarhakasveja eli puita, pensaita ja perennojakin, mutta näiden luonnonkasvien kanssa olen todella pulassa. Siitä tämä kuva-intoilu sai alkunsa, jotta oppisin tuntemaan niitä. Ja täytyyhän ihmisellä jokin harrastus olla 😀
Tuo kirjasi on varsinainen aarre!
Onpa sinulla hyviä kuvia täällä. Se mitä sanot paskakuvaksi on myös minusta hyvä. Ihailen taitoasi saada kuvat tasapainoon sekä muodoilla että väreillä. Huiskis oli paras mitä tällä käynnillä näin. Se oikein pysähdytti.
Joku tykkää kasvien tunnistamisesta ja latinalaisista nimistä, joku ei. Minä tykkään, myös hyvistä kasvikirjoista, jotka kuvaavat verbaalisesti tarkkaan lehtien suonet ja varren karvat. Parasta niissä nimenomaan on se, että siellä ei ole mitään epämääräistä, vaan kaikki on niin tarkkaa kuin biologisessa monimuotoisuudessa suinkin voi olla. Eniten kasveista oppii kun käyttää niin vanhoja kirjoja, että niissä ei ole kuvia ollenkaan, vain sanalliset kuvaukset. Niiden kanssa pitää katsoa ja koskea tarkkaan itse kasvia, joka puolelta, summittainen habituksen vilkaisu ei riitä.
Voi kiitos Yamaba kauniista sanoistasi 🙂 Tuo ‘paskakuva’ on kaiken lisäksi muokattu aivan puhki, mutta sitä klikkaamalla pääsee näkemään sen oikean version (vinkki, vinkki). Huiskis on yksi suosikkejani ja se kyllä kuvasi hyvin sen hetkisiä tuntoja muuton keskellä.
Luonnon matemaattinen järjestelmä on ällistyttävä. Niitä tutkimalla pääsee hyvin selvyyteen kasvien nimistä. Onneksi. Tosin minulla ei taida kärsivällisyys riittää luupin kanssa tutkiskeluun ja karva-asentojen muistamiseen 😉 Minun hyllykköni paras kasvikirjasto on Flora.