Kummallisia päiviä! Oikeastaan ei tapahdu mitään ihmeellistä, ajatukset harhailevat ja säätila ei pysty päättämään onko tulossa kesä vai pidetäänkö räntää. Odotusta. Mutta minkä odotusta? Normaaliuden? No, sitä tuskin tulee aikoihin. Kesän? Se tulee, muodossa tai toisessa. Viruksen katoamisen? Kysymys johon kukaan ei osaa vastata, toivoa vain parasta. Hallitus toivoo sen tukahtuvan. Tehdään siis kaikki töitä sen eteen jatkamalla näitä hyväksi havaittuja toimia; etäisyyden pitämistä julkisilla paikoilla, käsien pesua ja kotipainotteisen elon viettämistä. Sairaalasta tuli hyviä uutisia tänään kun lääkäri oli todennut Äidille, että toipuminen on alkanut edistymään niin hyvin, että kolmen-neljän kuukauden kuluttua hän olisi jo samassa kunnossa kuin ennen infarktia. Ihanaa!
Strange days! Nothing really happens, thoughts are wondering and the weather can’t make it’s mind if it would warm up or keep snowing. Waiting. Waiting for what? Normality? It will not happened in a long time. Summer? It will come eventually in one form or an other. Disappearance of the Covid-19? A quetion no one can answer. Only hope for the best. The government hopes it will diminish this summer. So we shall keep up the good work and keep our two meters distance to the others, washing hands and staying more at home than usually. Got some good news from the hospital today. Mom’s doctor had told her that the way she’s recuperating she will be back to her self again in three or four months. Wonderful!
– It looks like a summer, it only looks! –
— — —
Finland 6228
Parallel Lines 